NelliViime kevään html-kurssin innostamana suunnittelin tekeväni kotisivut koiralleni Nuutille, jotta kaikki kynnelle kykenevät ja vähänkin kiinnostuneet (vrt. tutut ja sukulaiset ;) voivat käydä vierailemassa ja ihastelemassa Nuutin kasvua. No eihän siitä mitään tullut, mutta tässä kesän aikana (ja kesätöiden ohessa) on tullut moneen kertaan mieleen muiden blogeja lukiessa, että josko Nuutistakin saisi blogin verran asiaa.
Tämän synnyttäminen ei tuottanut tuntikausien tuskaa vaan ainoastaan pari vaivaista minuuttia. Jos olisin alkanut nyhräämään koodin kanssa, innostus olisi todennäköisesti lopahtanut ennen kuin olisi ehtinyt edes alkaa. Katsotaan niitä kotisivuja sitten vähän myöhemmin (...ja mennään siitä mistä aita on matalin).
Kai tähän ensimmäiseen merkintään voisi näin lyhyesti kertoa mistä on ylipäätänsä kyse. En tosin tiedä vielä tarkkaan itsekään, minkälaista tuotosta tulee syntymään, mutta jos lähtökohta on se, että tämä on Nuutista niin kai se on jo jotain. Itseni tuntien voin tosin vannoa, että tulen kirjoittamaan paljon muustakin. Ehkä jossain vaiheessa täytyy muokata sivuja, mutta nyt lähdetään tästä.
Vielä kotona asuessani (yli 10 vuotta sitten) ja monen, monen vuoden suurien lupausten ja itkun tuherruksien jälkeen pääsimme siskoni kanssa siihen pisteeseen, että vanhempamme päättivät vihdoin, että nyt on hyvä hetki ottaa koira. Tätä asiaa vatvottiin vähintään 5 vuotta, joten aivan pikaisesta päätöksestä ei ollut kyse. Rotua mietittiin huolella ja kahdesta hyvästä vaihtoehdosta; pumista ja vehnäterrieristä, päädyimme jälkimmäiseen. Kasvattajista otettiin selvää ja päädyimme Tamperelaiseen kenneliin, sillä heidän pentunsa olivat luovutusikäisiä juuri sopivasti kesän kynnyksellä lomien alkaessa.
Innolla matkustimme katsomaan toukokuun alkupuolella vehnäpentuja ja saimme jo vihjettä siitä, mikä niistä pienistä pojista tulisi meille. Takaisin kotiin päästyämme ja keskusteltuamme asiasta (tai no, oliko siinä vielä jotain pohdittavaa?...ei) päätimme varata pennun. Vihdoin se oli varmaa, meille tulee koira!
Kaksi viikkoa tästä eteenpäin, äitini tuli töistä kotiin ja huomasi naapureidemme pihalla irtokoiran. Heillä ei koiraa ollut, joten se oli mitä todennäköisemmin karannut tai päästetty vapaaksi eli hylätty. Näin myös oli, kukaan ei ollut koiraa nähnyt aikaisemmin eikä kenelläkään ollut siitä mitään tietoa. Kukaan ei ollut ilmoittanut poliisille karanneesta koirasta, ei eläinsuojeluun eikä muille tahoille, jotka siellä päin asiaa hoitivat.
Samaan aikaan läheisestä kunnasta löytyi toinen samanlainen vaalea (harvinainen) saksanpaimenkoira. Koskaan emme menneet näitä kahta toisilleen näyttämään, mutta mitä ilmeisemmin ne olivat samasta paikasta. Toisen koiran kohtalosta en tiedä mitään, mutta Nelli sai meiltä kodin ja sen parempaa, kiltimpää ja luotettavampaa koiraa on ollut vaikea kuvitella.
Vehnäterrierin varaus peruttiin. Meillä päin tuskin kukaan olisi tarjonnut sen kokoluokan koiralle kotia (pieni paikkakunta). Kolmen viikon säilytysaika ja sitten piikille pisti miettimään tilannetta uudelleen. Poliisin kehoitus "laittakaa se vaan pihalle takas", ei oikein herättänyt sekään luottamusta. Päätimme siis yhteistuumin, että annamme koiralle kodin, jos sitä ei kukaan tule kaipaamaan. Yhtäkään soittoa ei tullut.
Nelli on ollut meidän ilonamme yli 12 vuotta. Täysi-ikäinen se oli jo tullessaan, joten ikää on tällä hetkellä vähintään 14 vuotta. Viimeisiä vedellään, joten olkoon tämä myös muistopuhe Nellille. Itse asun Helsingissä, mutta Nelli viettää eläkepäiviä edelleen vanhempieni luona.
Tämän pitkä esipuheen tarkoituksena oli johdattaa siihen, miksi minä otin juuri vehnäterrierin. Nellille kodin antamista kukaan meistä ei ole katunut hetkeäkään, mutta itselleni jäi haave siitä, että kun hetki on sopiva, niin otan itse kyseisen rodun edustajan. Viime talvena se hetki koitti ja tänä päivänä kodissani avomiehen ja lukuisin villakoirien lisäksi vipeltää Whisper LouieLouie eli kotoisammin Nuutti.
Pusu kiitos
Nuutti heinäkuussa 2008
