Vehnäpullaa: maaliskuuta 2009

Nyt sen voi jo kuulla. Sieltä se tulla rynnistää, hillitöntä vauhtia, rapa roiskuu ja linnut laulaa. Kevät.

On sitä odotettukin. Ja vaikka ne lenkkipesut täytyy suorittaa joka ulkoilun jälkeen, niin ei se haittaa. Kevään kunniaksi (tai ehkä ihan muuten vaan) Aida-neiti kävi moikkaamassa Nuuttia viime perjantaina. Vierailu kesti reippaat 5h ja siitä ajasta parrasta nykimistä, hansikkaan vetämistä, kilpajuoksua, takaa-ajoa ym. mukavaa oli melkeen sama määrä. No, Nuutti nukkui aika reippaasti seuraavankin päivän, ei edes ruoka maistunut, joten aika tönköks taisi perjantai-hipat vetää.

Keväthurmos

Rynnivä sammakko

Loikkiva sammakko

Kiitos kuvista kuuluu Aikkulin isännälle. Meikän kameralla ei tällasia lähiotoksia saa.

Mulla alkaa huomenna kokopäivätyöt, saa nähdä mitä Nuutikka meinaa siitä. Isäntä on sentään vielä kotona varmaan kesäkuun alkuun asti ainakin, mutta mun aika vähenee Nuutin kanssa huomattavasti. Sen lisäksi kahtena iltana on vielä iltakouluakin, joten saa nähdä mitä poitsu meinaa. Nuutti hakee aika paljon huomiota, jos sitä sille vaan antaa. En tiiä mahtaako kritisoida jotenkin sitä etten olekaan enää kotona niin paljon kun aikasemmin. Aamut se onneks kuitenkin nukkuu, joten ehkä se päivä ei niin pitkältä sit tunnu. Saa nähdä kuin käy...

Saisko vähän rakkautta?

Täytyy pistää huusholli kuntoon, kun ennen viikonloppua ei taas kerkee siivota mitään. Kevättä kaikille, alla vielä muutamia kuvia viime viikonlopusta!

Täältäkö se tuoksu tuli?

Hei, älä vielä hyydy!

...vaikka vähän heikkoa välillä tuntui tekevänkin. Onnistuin jostain saamaan vesirokon ja sitä sairastettiin aktiivisesti ja vähemmän aktiivisesti pari viikkoa. Mulla tosin kävi varmaan aikamoinen tuuri, sillä se tuli yllättävän lievänä. Ainakin verrattuna siihen minkälaisia kauhutarinoita kuulin siitä minkälainen vesirokko voi olla, jos sen aikuisena saa. No, onpa sekin sitten sairastettu.

Nuutin hoito oli aika pitkälti isännän harteilla ja hyvin niillä tuntui menevänkin, mutta kyllä mua jäyti se, ettei itse päässyt lenkille. Ehkä se ei ole ihan aina niin kivaa lähteä sinne ulos koiran kanssa, mutta useimmiten kuitenkin. Ja kotona sairastaminen ylipäätänsä nyt vaan on ahterista.

Täällä odotellaan jo kevättä, vaikka toisaalta se tarkottaa kurakeliä ja alituista pesemistä lenkin päätteeksi. Nuutillakin on jo kevättä rinnassa, ainakin jos kattoo sitä millä innolla se haluisi tehdä tuttavuutta lähikatujen tyttökoirien kanssa. Ja selkeästi pientä miehistymistä havaittavissa, koska samanikäisen portugalinvesikoiran kanssa meni jo vähän sukset ristiin. Vesikoira koitti väistellä Nuutin uhoamiselkeitä, mutta siitäkös Nuutti innostui. Kai se ajatteli, että älä siinä mamoile, vaan tuu nyt ottaan matsia niin katotaan kumpi on kovempi kaveri.

Kaipa se aika koittaa pian kun ei urosten kanssa enää passaa leikkiä, mutta eipä se nyt menoa haittaa. Onhan noita tyttöystäviäkin jo kertynyt aika monta :)

Alla ihastus-vihastus. Nuutti ei taida ihan aina jaksaa tän pikku-neidin innokkuutta.

Ihan pakko leikkiä aina siihen asti kunnes happi ei enää kulje

Aikkuli on muotitietoinen: kieli samaa väriä kun peitto

Aidaa ollaan tosiaan käyty jo kolmeen otteeseen kattomassa sitten viimeisimmän merkinnän. Kyllä ne pennut vaan kasvaa nopeasti! Nuutti ei aina ihan tunnu jaksavan sitä intoa millä Aida roikkuu parrassa kiinni, mutta ei se vielä ole sille vastaankaan sanonut vaan kärsivällisesti antaa repiä tai väistelee. Jos ollaan kylässä Aidan kotona, niin jossain vaiheessa Nuutti rupeaa vilkuileen mua, että voitaisko hei mennä jo. Ehkä ne leikitkin siitä vähän kehittyy parran nykimisestä juoksemiseksi ja painiksi, kun vähän ikää tulee lisää.

Nnnggh...tänne se hanska

Jos mä tästä hitaasti....ehkä se ei ehdi tulla perään...

Kotona ollaan muuten oltu, ei ainakaan mitään maata mullistavaa ole tapahtunut. Koirakavereita on käyty vähän moikkaamassa ja niiden kanssa leikkimässä. Vähän olen Nuutille opettanut perusjuttujen lisäksi jotain sivullemenoa ja seuraamista ja aika nopea poika se onkin hoksaamaan uudet jutut. Tulee vaan jännä piirre esille, jos vertaa esim. palveluskoiriin, että vaikka vehnäterrierille jonkun asian opetatkin (jonka se oivaltaa) niin silti seuraavalla kerralla täytyy luikerrella, että "tarviiko tätä nyt näin tarkalleen tehdä, eikö se riitä, vaikka tästä vähän oikasen...". Ja eihän se riitä. Eli ainakin itse olen huomannut sen, että aika tarkkana täytyy olla, koska aika helposti Nuutti yrittää vetää jo oppimansa asian ihan plörinäksi. Ehkä se onkin juuri se perusjuttu mikä vehnäterrierissä ylipäätänsä viehättää, että se ei ole kovin totinen kaveri. Mikä tulee tietysti ilmi monissa positiivissakin asioissa eikä vain siinä, että se yrittää aina vedättää. Ja onhan silläkin huumorintajuttomat päivänsä, mutta useimmiten se on kuitenkin aina valmis hauskanpitoon (vaikka omistaja ei olisikaan...).

Ja näinhän ei saa tehdä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Nuutti tsekkailee keittiön tuolilta aina etupihan menoja. Välillä se pyytää, että voisko tulla taas katsomaan, mutta joka kerta en anna. En ole ainakaan vielä huomannut, että Nuutti yrittäis millään muotoa nousta omalta paikaltaan henkisesti korkeammalle pallille,vaikka se näin käytännössä sitä tekeekin :D Pitää muuttaa tapoja, jos havaittavissa on egon nousemista.