tiistai 31. maaliskuuta 2009

Kevät tuulahduksia

Nyt sen voi jo kuulla. Sieltä se tulla rynnistää, hillitöntä vauhtia, rapa roiskuu ja linnut laulaa. Kevät.

On sitä odotettukin. Ja vaikka ne lenkkipesut täytyy suorittaa joka ulkoilun jälkeen, niin ei se haittaa. Kevään kunniaksi (tai ehkä ihan muuten vaan) Aida-neiti kävi moikkaamassa Nuuttia viime perjantaina. Vierailu kesti reippaat 5h ja siitä ajasta parrasta nykimistä, hansikkaan vetämistä, kilpajuoksua, takaa-ajoa ym. mukavaa oli melkeen sama määrä. No, Nuutti nukkui aika reippaasti seuraavankin päivän, ei edes ruoka maistunut, joten aika tönköks taisi perjantai-hipat vetää.

Keväthurmos

Rynnivä sammakko

Loikkiva sammakko

Kiitos kuvista kuuluu Aikkulin isännälle. Meikän kameralla ei tällasia lähiotoksia saa.

Mulla alkaa huomenna kokopäivätyöt, saa nähdä mitä Nuutikka meinaa siitä. Isäntä on sentään vielä kotona varmaan kesäkuun alkuun asti ainakin, mutta mun aika vähenee Nuutin kanssa huomattavasti. Sen lisäksi kahtena iltana on vielä iltakouluakin, joten saa nähdä mitä poitsu meinaa. Nuutti hakee aika paljon huomiota, jos sitä sille vaan antaa. En tiiä mahtaako kritisoida jotenkin sitä etten olekaan enää kotona niin paljon kun aikasemmin. Aamut se onneks kuitenkin nukkuu, joten ehkä se päivä ei niin pitkältä sit tunnu. Saa nähdä kuin käy...

Saisko vähän rakkautta?

Täytyy pistää huusholli kuntoon, kun ennen viikonloppua ei taas kerkee siivota mitään. Kevättä kaikille, alla vielä muutamia kuvia viime viikonlopusta!

Täältäkö se tuoksu tuli?

Hei, älä vielä hyydy!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja kuvia! Tuliskin se kevät jo ja kunnolla! :) Aida lähettää terkkuja Nuutille! -S