Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Nutula. Töntteri. Nutikka. Kökötti. Nutu. Muumi. Ja kymmeniä muita sekä intiaaninimi Valkoinen Sammakko.

Joululomalla Lappeenrannassa Valkoinen Sammakko pääsi oikein tositoimiin, sillä siellä kaukana Suomen rajan tuntumassahan oli jopa talvi! Voi sitä iloa, kun pääsi loikkimaan pakkaslumeen. Ei iloa ilman kärsimystä, sillä herkkähipiäisen kaupunkilaispojan tassut ei ollu tottuneet lumeen, joten hätähän siitä tuli. Tosin ei Nuutille, se nyt ei edes huomannut, että töppöset vuoti verta, mutta mamma oli kyllä vähän hädissään. No eipä ne pahasti kuitenkaan menneet verille, vaikka pelästyinkin. Oli se jäinen lumi vaan vähän turhan tymäkkää tavaraa kokemattomille kintuille. Pienet rasvaukset ja taas oltiin valmiina uuteen nousuun.

Todiste valkoisesta aineesta, jota lumeksi kutsutaan

Viikko oltiin yhteensä reissussa. Lähdettiin maanantaina ennen jouluaattoa mun kotiseudulleni ja joulupäivänä ajettiin toiseen paikkaan kestitykseen. Hyvin meni matkat Nuutin kanssa, vaikka autossa oloa tuli parhaimmillaan melkeen neljä tuntia päivässä. Muutenkin Nuutti tuntuu rauhoittuneen eikä ole koko ajan hyperaktiivisessa tilassa. Yöt nukuttiin hienosti eikä enää tarvii jokasen rasahduksen takia nousta katsomaan, että kuka se siellä nyt käppäilee. Ehkä se tosiaan on vähän aikuistunut...voiii, meidän pieni poika :D

Nuutillahan oli joulupäivänä uusi kaverikin ekassa kyläilypaikassa. Sisko miehineen otti borderterrierin pennun ja hieman epäilevällä mielellä odotin, että miten homma saadaan handlattua niin, ettei Nuutti jyrää palleroa alleen. Noh, ensitapaaminen oli varmasti ikimuistoinen, sillä pikkukinkku lähti vetään satasta pakoon Nuutti perässä. Nuuttihan ei turhia kursaile vaan menee suoraan asiaan. Oma moka tietty, ois voinu vähän hillitä menoa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin silti, sillä kolmen päivän aikana niistä ehti tulla oikeen hyvät ystävät ja epäilen vahvasti, että Nuutilta tulee menemään vielä herne nenään, sen verran aktiivisen oloinen jötikkä tuntui olevan. Alla siskon ottama kuva koirista, pukki kun toi uuden kameran vasta Lappeenrantaan.

Kökötti ja Aida

MUN!

Ja sitten on ihan pakko laittaa vertailun vuoksi kaksi kuvaa. Ehkä pikkukinkku onkin kaukaista sukua isokinkulle!

Hei, mä lennän...

...ja mä kans!

Piti vielä uuden vuoden kunniaksi vähän uudistaa blogin ulkoasua. Talvesta kun ei ole paljon tietoa, niin pysytään kesätunnelmissa. Kai sekin sieltä joskus vielä tulee, vaikka mielellään talvi välissä olisikin. Jokatapauksessa...

...Hyvää uutta vuotta 2009 kaikille karvakoiville! :)

Kaamos

Hiljaiseloa piteleepi. Ja kamerakin pannahinen hajos, joten ei oo mahdollisuuksia ottaa edes uusia kuvia Nuutista, paitsi mahtavalla puhelimen kameralla. Ehkä pukki tuo uuden kameran joululahjaksi, jotta voi taas alkaa räpsiä Nuutista kuvaa oikeen urakalla. Toivomuslistalla ainakin on. Saa nähdä onko sitä tullu oltua kiltisti.

Lunta on ripotellu mukavasti parin päivän sisällä, mutta ei tuo vielä pakkasen puolelle yllä, joten kai tässä odotellaan, koska se vähäkin sulaa pois. Sinänsä sattui hyvään saumaan lumet, kun Nuutilla on molemmissa takatassuissa hiertymät/punotus/tulehdus. Niitä ollaan nyt rasvailtu parin päivän ajan ahkerasti ja alkaa näyttää jo paremmalta. Eiköhän se siitä jouluksi parane, niin pääsee Nuuttikin temmeltään metikköön. Ollaan koitettu ottaa vähän rauhallisemmin, mutta sano se nyt koiralle, jolla virtaa tuntuu piisaavaan vaikka viideltä aamulla.

Oltiin koirapuistossa edellisviikolla ja sinne tupsahti kunnon läjä karvakavereita. No hyvin sujui ja Nuutille löytyi ihan suosikkikamu sieltä. Sellanen hillittömän kokoinen irlanninsusikoiran "pentu", joka painoi "vaan" 60 kg. Oli sillä kuulemma ikää jo 8kk. Nuutti pystyi seisomaan sen mahan alla ja oli se leikki vähän koomisen näköistä, kun se pentu koitti huiskia Nuuttia niillä lapion kokosilla tassuilla. Nuutti ketteränä poikana väisti aina jonnekin kainaloon tai takareiden alle.

Kaverin amerikan akitan kanssakin käytiin leikkimässä viikonloppuna. Sekin on vasta pentu ja oli jännä huomata miten Nuutti komenteli sitä koko ajan. Ikinä se ei oo kenellekään toiselle koiralle pitäny sellasta örinää. No tämä koira oli sellasta röyhkeempää sorttia, joten kai Nuutti meinas, että tuo tyttö on parasta pistää aisoihin heti. En tosin tiedä miten se onnistui, kun painoa oli kaksi kertaa enemmän kuin Nuutilla. No hyvin niillä homma näytti toimivan, toivottavasti nähdään pian uudelleen.

Täällä meillä päin on jonkun verran vehnäterriereitä, lähes kaikki uroksia. Kaksi eri omistajaa on tullut vastaan, joiden kanssa ollaan vaihdettu pari sanaa. Aikamoisia räyhäroopeja tuntuu olevan ja molemmat on sanoneet, että odota vaan kun se(Nuutti) tulee parin vuoden ikään, niin johan alkaa pullistelu. Mietin kyllä, että onko muka mahdotonta tehdä asialle mitään...en kyllä ihan allekirjoittaisi. Ainakin yritän.

Vielä toistaiseksi Nuutti rakastaa kaikkia, paitsi isot, haukkuvat tyypit täytyy kiertää kaukaa. Nuutti ei tunnu vielä ymmärtävän toisen aggressiivisuudesta mitään vaan haukkuminen on sen mielestä yhtä kuin: "jee, kivaa leikitään vaan!". Pienet koirat on erityisessä suosiossa, mutta suuretkin on okei alkujännityksen jälkeen, jos selviää, että ne onkin ihan kilttejä.

Pistetään alle vielä pari tämän päivän kuvaa pihalta... ja mukavaa joulun odotusta kaikille! :)

Joo, anna mulle...just tänne näin


Joko saa ottaa....nytkö....nyt....nyt...nyyyyt....anna jo!

Patukkajäbä

Joku tulee!

Nuutti-poika 1 vuotta!

Nuutista on tullut virallisesti iso poika, koska kokonainen vuosi on tullut ikää täyteen. Hillittömät bileet tiedossa ja kavereita kutsuttu ainakin sata! No ei nyt ihan... Tein kyllä kakun, kun oli kerta hyvä tekosyy tehdä. Ja naapurikin tuli käymään kakkukahveilla, mutta ilman koiraa. Sattui sopivasti Vihma-neidin juoksut samaan aikaan, niin ei viittinyt leikkiä tulella. Tosin epäilen, että Nuutti olisi ollut enemmän kuin mielissään siitä syntymäpäivälahjasta.

Alla kuva itse synttärisankarista. Kakku oli tosin vaan ihmisille, vaikka kuvasta voi muuta päätelläkin. Niin...eikä Nuutti normaalisti istu tuolilla ja syö haarukalla, ainoastaan syntymäpäivänä :)

Missä kaikki kaverit?

No mutta lahjaksi tuli kaninkorvaa, ihme renkula ja toinen purujuttu. Purujutut on muutenkin Nuutin mieleen. Ihan turha kuvitella, että mikään lelu pysyy ehjänä päivää enempää, jos sen antaa vapaasti kaluta niitä. Kuvittelin löytäneeni jo niin sitkeän lelun, ettei Nuuttikaan sitä ainakaan ihan heti hajotettua saa, mutta pah... 20 valvomatonta minuuttia ja eiköhän ala palasia irtoamaan.

Olin myös siinä uskossa, että kongit on tehty niin sitkeästä kumista, ettei niihin ihan ekana terävimmätkään hampaat pysty, mutta mitä tekee meidän jyrsijä? Silmät kiinni lussuttaa lelua puoli tuntia ja voilà, kongi palasina. Sinänsä kyllä hyvä asia, että vaikka tämä jyrsimisvimma on näinkin suuri, niin mitään huonekaluja tai luvattomia esineitä ei pahemmin ole purtuna löytynyt. Pari isännän kitarapiuhaa, mutta sehän nyt on pientä...ainiin, ja taisi se yhtä kitaraakin kerran maistaa ;P

Laatupuu, paras puu

Sen kummempaa ei tänne kuulu. Tänään tuli ensimmäisen kerran lunta taivaalta tai ainakin se oli jotain sen tapaista. Mutta eipä tuosta juuri iloa irti revitty, kun plussa-asteet sulatti vähäisetkin lumet vetiseksi mössöksi. Talvea siis edelleen odotellaan. Ehkä se joskus vielä tulee. Tai sit täytyy vaan muuttaa ylemmäksi.

Hiirten vallankumousta odotellessa

Syksyinen aamulenkki

Karvaturpanen ja muu porukastamme oli viettämässä viikonloppua Lappeenrannassa. Pelotti alkuun vähän matkan pituus, sillä Nuutilla on aikaisemmin ollut pahoinvointia autossa ja matka kesti sen 2,5h vähintään. Tulipa todistettua kuitenkin, että matkapahoinvointi taitaa olla tiessään, sillä molemmat suunnat meni loistavasti ilman kuolaamisia ja oksennuskohtauksia.

Viikonloppu meni muutenkin paremmin kuin edelliskerralla, jolloin Nuutti oli mukana Lappeenrannassa (puoli vuotta sitten), koska ei tarvinnut enää pelätä pissaako se parketille, kaataako kukkia tai riehuu muuten vaan. Otan itse liikaa stressiä siitä miten koira käyttäytyy, jos ollaan paikassa jossa ihmiset ei niin ymmärrä koiria tai ole olleet tekemissä aikaisemmin. Ehkä ensi kerralla ei tarvitse pingottaa hermoja yhtä kireelle, kun huomasin, että hyvin se homma luisti kuitenkin.

Käytiin metsissä juoksemassa molempina päivinä ja painettiin juoksuhautoja pitkin (hitsi siellä on niitä paljon). Sänkyynkin pääsi, mikä on Nuutille uutta, sillä kotona se on kielletty paikka. Ai sitä ihanuutta, kun saa retkottaa evät levällään ja kaivaa ittensä peiton sisään.

Niskat poikki

vufh (=terve)

Sadeasu on ollut ihan korvaamaton metsässä, kun kaikki risut ja lehdet tarttuu muuten kiinni kun liima. Moni on kysynyt, että eikö karva mene takkuun, kun sillä on tuo puku päällä, mutta en mä ole ainakaan huomannut. Tosin, tarkistan sen turkin sen verran usein, että ehkä ne ei ehdi mennä.

Aika perusmenoa ollut muuten. Ilmat on niin vaihtelevia, että aika pitkälti aika on mennyt vaan pakollisen ulkoilun merkeissä, parempina ilmoina metsässä ja leikkiessä.

Ensi viikonloppu on erilainen, kun mamma lähtee hurvitteleen Tallinnaan ja isännän viikonloppumenojen takia Nuutti menee hoitoon kotiseudulle isän luokse. Saa nähdä kuinka se pärjää, yhden yön verran olisi tarkoitus olla hoidossa.

Nuorempana Nuutti ei oikeastaan osoittanut merkkejä, että paljon välittää, vaikka jäisikin vieraammille ihmisille hoitoon. Pieniä merkkejä on ollut ilmassa siitä, että se on alkanut kaipaamaan mun perään. Pitää mahdollisuuksien mukaan alkaa enemmän jättää sitä muillekin.

Se hyvä puoli tässä kuitenkin on, että hoitopaikka on omakotitalossa ja siellä voi vapaasti juosta pihalla ja muutenkin on enemmän tekemistä. En usko, että se ehtii paljon ikävöidä kotiin.

Asutaan kaksikerroksisessa puutalossa, (ehkä näillä on joku nimikin....kuten luhtitalo) ja olen kauhulla odottanut, että koska tulee talvi ja rupeaa hiiriä tippumaan ovista ja ikkunoista. Viime alkutalvena pyydystettiin 10 (!!!) hiirtä, jotka tuli keittiön putkistoa pitkin tonne alakaappeihin koluamaan roskiksia. Että oli mukava kuunnella illalla, kun tuli hiljasta millon loukku napsahtaa.

Sillon ei ollut vielä koiraa, toivottavasti ne nyt älyää pysyä poissa tai päästän Nuutin irralleen. Tosin epäilen hieman oisko siitä apua...

Hiiri....tuomitsen sinut välipalakseni

Ja lopuksi taas pari kuvaa Nuutin monista lepopaikoista. Tämä on naulakon alla, missä kai normaalisti kuuluisi olla kenkiä, mutta meillä siellä on ite kenkävaras!

Takaisin luontoon

No onko vähän blogin päivittäminen taas jäänyt? -No on! On se silti mielessä ihan päivittäin, mutta odottelen ehkä turhan kauan fiilistä kirjottaa. Eihän sitä nyt tarvii mitään himopitkiä postauksia laittaa. Ehkä muutenkin olis parempi kirjottaa lyhyemmin ja useammin. Yritetään pistää korvan taakse...

Ollaan Nuutin kanssa kahdestaan kyläilemässä vanhempien luona. Käytiin sunnuntaina Haltialan metsissä samoilemassa koko perheen voimin ja oli niin mukavaa, että mulle tuli hirveä hinku maalle. Mikään ei ole koiran kanssa niin kivaa, kun painella puskia pitkin. Erityisen kivaa siitä tekee tietysti se, kun huomaa miten Nuutti nauttii siitä, kun saa hyppiä kaatuneiden puiden yli, riepotella keppejä, nuuhkia vähän peuran paskoota ja painella pää kolmantena jalkana.

Äsken tultiin juuri lähimetsästä takas. Löytyi vielä pari suppilovahveroakin, vaikka aika madonsyömiä suurin osa jo olikin. Saaliista viis, mukavaa oli kuitenkin. Alla olevat kuvat Haltialasta.

Etsi kuvasta pylly

JEP, se oli mun peba!

Lauantaina oltin Hyvinkäällä Vehnä- ja kerrynterriereiden erikoisnäyttelyssä. Sieltä ei ole kuvia, kun en jaksanu ottaa kameraa mukaan. Hulinaa riitti, Nuutti ei meinannu pysyä nahoissaan, kun oli niin paljon samannäköistä koiraa ympärillä. Pitää harjotella vähän kyllä vielä ihmispaljoudessa olemista. Ehkä se on sit vaan mentävä käveleen Helsingin keskustaan...tai ylipäätänsä jonnekin tapahtumaan. Pikkasen tuntuu poika ressaavan, jos on menoa ja meininkiä. Kehä meni niin ja näin. Punanen nauha sieltä tuli, mutta kuten odottaa saattoikin, sammakkojaloista tuli noottia. Ei se muutenkaan niin nätisti mennyt, kun jossain aikaisemassa näyttelyssä, mutta sehän on mun moka. Noh, nyt pidetään taukoa ja annetaan koiran kasvaa, katsotaan mihin jalat kehittyy, ja jos ei kehity, niin ei siinäkään sit mitään. Joku kiva harrastus ois nasta saada... ehdotuksia otetaan vastaan. Ehkä tollanen toimeliaampi ois muutenkin Nuutin mieleen enemmän, joku missä vois vaikka nenua käyttää. Pittää miettiä.

Oli aamulla taas mukava herätys, kun vanhemmat lähti töihin puol seiska ja itse nukuin vielä. Nuutti kuvitteli itsestään taas liikoja ja hyppäs suoraan mahan päälle, ilmeisesti aikeenaan saada emäntä liikkeelle myös. Ihan kiva herätys, mutta en mä vielä siihen aikaan jaksanu nousta. Puol ysiltä annoin sit luvan tulla uudestaan ja sekunnissa oli sänky koiraa täynnä. Aika ovela kaveri kyllä muutenkin. Isä oli kuulemma noussu joskus yöllä ylös, käynyt kai vessassa. Sillä aikaa tä ninja oli hiipiny niiden sänkyyn, ja kun isukki palas takas, niin eikös Nuutti maannu levällään patjalla. Ei mikään turha jätkä.

Kotona sillä on monta lempinukkumapaikkaa, niistäkin vois joskus ottaa kuvia. Annettiin Nuutille oma tyyny, kun se tuntuu tykkäävän nojailla kaikkeen. Hyvin on otettu vastaan.

Isoakin poikaa joskus väsyttää

Ja muakin sen verran, että painelen seuraavaks kahville.

Sukulaisjuhlat

Piti pitkästä aikaa ottaa oikein päiväunet, kun on ollut vähän hulinaa koko viikonloppu. Sisko miehineen kävi yökylässä lauantaina ja tänään lähtivät takaisin kotiinpäin, kun me taas suunnistettiin koko joukko Vihtiin pentutapaamiseen.

Nuutti oli väsynyt jo valmiiksi, kun se koko eilisillan ja päivän riekkui muiden mukana. Pitäähän siitä nyt ottaa kaikki ilo irti, kun kerrankin on niin paljon käsiä antamassa huomiota. Nuutissa ei ole ainakaan sivussaseuraajan vikaa, pakko olla keskipisteenä koko ajan, jos siihen vaan annetaan mahdollisuus. Koirien leikkeihin tungetaan mukaan, ja jos ei muuten pääse, niin sit mennään vaikka väkisin.

Äkkiäkös se väsymys karisi, kun paikalla oli niin paljon naisia. Ei kun tassua toisen eteen ja menoks. Puolitoista tuntia yhtäjaksosta juoksua...no nyt on niin väsynyttä poikaa, että ruuan jälkeen ei oo muu maittanut kun uni. Paikalla oli kolme Nuutin sisarusta, molemmat vanhemmat, täti, mummo ja yksi ei-sukulainen vehnäterrieri ja kaksi muuta mukavaa koiraa, josta toinen oli vasta pieni kun mikä.

Hattu vinossa ja tädillä tärähtänyt ilme

Eipä ole tämmösessä vehnähärdellissä aikasemmin oltu, Nuutti nautti selkeästi olostaan ja huudotkin kaikui välillä kuuroille korville, kun piti painaa vaan niin kovaa vauhtia eteenpäin ettei tipu messistä.

Koiraa koolla. Toinen vasemmalta Nuutti ja ruskeassa pannassa isukki Elvis


Sisko (luulen niin) ja Nuutti


Veikkaisin että sisko Peppi, Nuutti "vanha kouluratsu" ja talonvahti Luna

Tänään oli mukava syksyinen ilma, mutta viime viikolla on muuten ollut aika sateista. Ja sehän tarkoittaa sitä, että me ollaan testattu Nuutin kurapukua. Ei ehkä voi sanoa, että Nuutti rakastaisi sitä hetkeä, kun sen kaapista kaivan esille, mutta kun homma (tai Nuutti) on paketissa, niin ei se menoa näytä haittaavan. Ja paras puoli siinä on ehkä se, että kun on kuratamineet päällä, niin niissä lätäköissä voi hyppiä ja läiskytellä! Luulin, että se on pikkulasten hommaa, kun puetaan kurahousut ja saappaat jalkaan, mutta näyttää se pätevän koirillakin.

Ilman pukua Nuutti ei kastele edes tassujaan tai mene lammikoiden lähelle, mutta puku päällä painellaan rehvakkaasti läpi lammikon juosten. Sen lisäksi siinä on kiva nostella tassuja ja roiskia vettä. Vähän voi ruopsastakin ja sitten pompataan liikkeelle niin, että mummokin kastuis, jos ohi kävelis.

Kuvia tästä tapahtumasta ei vielä ole, mutta ehkä tämä syksy ei ole ihan vielä ohi... ennemminkin lammikoita luvassa vielä seuraavat kaksi kuukautta. Voi olla, että ilo laantuu ennen kun lammikot loppuu.

Käytiin kaverin kanssa kirpparilla viikko sitten. Sieltä tarttui mukaan euron pehmolelu Nuutille. Ei se kovin kestävää tavaraa ollut, toinen korva lähti irti jo samana iltana. Tällä hetkellä lelulla ei oo silmiä, pyrstökin on jo parsittu pariin otteeseen, mutta oli se hintansa väärtti! Ihan Nuutin suosikki ainakin.

Nelli nukkui pois

? - 29.9.2008

Ei yllättäin, äkkiä kuitenkin,
hiljeni sydän rakkahin.
Jäi vain suru ja kaipuu sanaton,
mut tiedämme,
sun hyvä olla on.

-Tuntematon

Muodikas uros

Paremmalla puolella ollaan taas viikkoa ja syksy menee suhisten eteenpäin. Tosi mahtavat ilmat on kyllä ollu viimeisten päivien aikana. Onneks on flunssakin jo parantumaan päin, niin on päässyt ulkoilemaan kunnolla. Tänään käytiin Nuutin kanssa pitempi lenkki iltaruuan päälle ja rupes ihan hikeä pukkaamaan, kun oli niin lämmintä. Nuutti tosin paineli kun pieni aropupu, mitä nyt ambulanssi vähän säikäytti, kun meni pillit vinkuen ohi.

Sunnuntaina tultiin takas kotipuolesta ja Nuutti oli ihan naatti kyseisen illan ja vielä seuraavan päivänkin. Ei se vieraammassa paikassa osaa nukkua päivisin vaan koko ajan täytyy valvoa, missä tyypit viilettää ja täytyykö mennä mukaan (yleensä täytyy). Aamullakin se heräili jo kuuden aikaan ja rupes kuuntelemaan ääniä. Kyllä se paikallaan makasi eikä inissy, mutta ei oikeen enää nukkunu sen jälkeen. Kotiin kun päästiin, niin simahti heti univelkojen vuoksi.

Meno oli ihan normaalia, mitä nyt käytiin metsässä juoksemassa. Helsingissä se ei ole niin itsestäänselvyys, että metsään voi mennä hengailemaan vaan sellanen täytyy erikseen etsiä. Sen lisäksi ihmisiä on vähän joka puolella, joten vapaana pitäminenkään ei ole ihan sama juttu. Ainoa joka tuolla takametsässä saattaa hiipiä vastaan on naapurin kissa tai hirvi. Molemmat aika epätodennäköisiä.

Eli mukavaa hupia, kyllä mamma katteli ylpeenä kun poika paineli keppi suussa elämänsä kyllyydestä sammaloiden keskellä. Välillä nokalleen alas kumparetta ja taas menoks. Väitän kyllä, että koira osaa nauraa. Tai ainakin vastaavan tunnetilan esittää.

Niin, ja oltiinhan me sitten siellä koirapuistossakin Vihman ja sen aikaisemassa jutussa mainitsemani amerikan akitan pennun kanssa. Matkalla puistoon muistin tietysti, että ainiin, se kamera... eli ei mulla kyseiseltä reissulta mitään kuvia nyt sitten olekaan. Ei taatusti ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun mokoma unohtuu matkasta. No mutta, oli se kuitenkin aika hupaisa tapaus. Aluksi pelkäsi Nuuttia, kun sehän paineli muitta mutkitta kattomaan, että mikä köntys se siinä lyllertää. Aika nopeasti ujous voitti ja sen jälkeen pikku Tuisku olikin Nuutista jo ihan haltioissaan. Kyllä ne jotain painin tapasta harrasti, vaikka Nuutilla lievä ylivoima olikin. Kyllä sekin meni silti tasotuksen vuoks aina välillä selälleen maahan ketarat ojossa, että pääsee toinenkin leikkimään sankaria.

Muuten oltiin aika paljon pihalla, heitettiin vähän frisbeetä ja syötiin äitin kukat ja kaikki makoisat lehdet jotka tielle osui. Alla muutama kuva viikonloppuvisiitiltä.

Nutikka ja Nelli( ...anteeks mitä sä sanoit?)

Omenapuunvartija


Kuvailisin makua hieman pyöreähköksi,
hedelmäiseksi, aavistuksen mausteiseksi...

Kotonahan ei sänkyyn pääse, joten vierasilla täytyy ottaa ilo irti koko sängystä. Heti kun silmä vältti, niin Nuutti hiippaili makuuhuoneeseen ja paineli petiin makaamaan. Että tuli pehmät unet. Aamuherätykset meni jokseenkin samaa kuviota...eteisestä vauhtia ja täysillä vatsan päälle HOPS, "oho, herätiks mä sut? No voin kai saman tien sit jäädä tähän kylkeen makaamaan..."

Rohmu

Jotta otsikon nimi tulee selväksi, niin alla on kuva sportti-Nuutista. Päätin sitten tilata netistä Nuutille syyssateiden suojaksi kumivermeet, jossa päällinen on vähän mukavampaa ainesta. Ehkä mä nyt saan sen ujutettua ulos, vaikka sieltä taivaalta vähän tihusteliskin.

Oot vaan kateellinen!

Että semmottis.

Paperitollo

Ja niitä riittää! Ympäri kämppää talouspaperia, vessapaperia, kuumemittaria, mukeja, käytettyjä teepusseja....juuei, en ole kaikista siistein ihminen, enkä varsinkaan jos olen kipeä. Ei ole tainnu äidin opit mennä perille. Toisaalta, kyllä välillä menee hermo, jos on aivan älyttömän sotkuista. Sit on vaan pakko tarttua tuumasta toimeen. Mulla on esim. taipumus kiireessä tyhjentää koko vaatekaapin sisältö makuuhuoneen lattialle, kun haluan laittaa JUST sen paidan päälle. Siinä maassa ne vaatteet sit lojuu, kunnes tulen takaisin kotiin ja SULLON ne myttynä takas kaappiin. No mamma se taisi jo kupsahtaa siellä toisessa päässä, jos tätä sattuu lukemaan. Täytyy sanoa, että pakko se kaappi on kuitenkin säännöllisin väliajoin siivota, koska eihän sieltä tuolla tavalla lopulta mitään löydy.

Mutta, nyt on taas erilaiset laittamiset, järjestelyt ja puunailut jääneet, kun hommasin itselleni sitkeämpääkin sitkeämmän syysflunssan. Pakko kyllä mainita, että on flunssasta eräs ollut hyvinkin innoissaan... Niitä ihania paperimässyjä joka paikassa, ihanaa silputa niitä salaa olkkarin lattialla! Kaikki erilaiset pöllimiset ja varastelut on muutenkin ihan Nuutin juttuja. Ja mikä sen parempaa, kun joku tulee perään ja koittaa ottaa pois. Meille tulevien vieraitten kengät on se suurin hekuman huippu. Yleensä ei mene 15 minuuttia kauempaa, kun on kenkä kuljetettu "pesälle".

Niin, flunssa alkaa jo helpottaa. Nuutin kannalta ikävä juttu, kun ei ole pystynyt käyttämään sitä niin paljon lenkeillä, kun ois ollu tarvis. Muulla tavoin olen koittanu vähän aktivoida sitä, vähän on hyppyytelty sisällä rakentamalla sohvatyynyistä esteitä, piilottelemalla juttuja ja ulkona on heitelty keppiä. Naapurin koiran kanssa on käyty puistossa leikkimässä ja vähän muidenkin koirien kanssa. En usko, että Nuutti hirveästi valittais, jos se osais puhua. Normaaliolosuhteissa koitan välttää sitä, että menen puistoon kököttämään liiaksi. Mä olen vaan sitä mieltä, että se ei ole ihan jokapäiväinen juttu. Mielummin pidän sen sellasena mieluisena asiana, jonne joskus mennään vaikka normi lenkin päätteeksi hetkeksi. Olen ehkä vainoharhainen, mutta oon muutenkin aika tarkka kenen kanssa mennään leikkimään. Jos jotenkin pystyn vaikuttamaan siihen, että tuleeko Nuutista rähisijä toisille uroksille, niin kyllä mä kaikkeni sen eteen myös teen.

Nuutti järjesti meille yllätyksen pari yötä sitten. Aamulla kun herättiin, niin miehen huoneen sohvalle oli päässy pikku lirut. Mietin että miten ihmeessä se nyt sinne on pissanut, kun ei Nuutti ole tehnyt tarpeitaan sisälle ainakaan neljään kuukauteen. Totesin, että varmaan oli jotenkin vahinko...yöllä nähny unta ja pissannu alleen...öööö. Noh, yksi yö välissä ja seuraavana yönä sama juttu. Okei, se ei voi olla enää vahinko. Nuutti on pikkusena pissiny sinne sohvalle eikä sitä nyt voinut pestä oikeen millään kokonaan. Eiköhän se haju siellä siis ole edelleen, mutta aika jännä, että vasta nyt teki sinne uudelleen. Mietin heti, että onkohan se jotenkin sairas, mutta ei se muuten yhtään enempää liruttele. Ja ennen nukkumaanmenoa pääsee aina iltapisuille ja aamulla kasilta ensimmäiseksi. Hmh, noh...nyt on sohva ainakin hyvin hajustettu. Roskiinhan se menee. Ei ollu mikään arvokalu, joten eipä tuo sinänsä haitanne, vaikka harmi onkin.

Mies on pitkän aikaan jo marissu, kun Nuutti ei näe otsatukkansa alta mitään. "Miksei niitä voi leikata lyhyeks?", kysyy ja minä koitan siihen jotain mutista, että kun ei vaan voi (keksikää mulle hyvä perustelu! :)). No joo, kaipa niitä vois lyhentää, mutta jos tulee näyttelyssä käytyä, niin en viitsi alkaa vielä ainakaan saksimaan. Se erikoisnäyttelyhän on nyt muutenkin jo kuukauden päästä. Kokeilin pinnejä, ei se ainakaan niistä näyttänyt kärsivän, vaikka siltä näyttääkin että haluaa sääliä ;) (Ja mieskin oli tyytyväinen)




Testasin vaan noita, en ole siis 24/h pitänyt, mutta hyvä tietää, että saa noilla karvat pois silmiltä. Ois hyvä kun ois niin pitkät, että vois letittää. Siihen taitaa tosin mennä vielä aikaa.

Ensi viikonloppuna mennää taas kotilaitumille ja moikkaan vanhempia ja siskoa. Nuutti pääsee paratiisiin, kun saa niin paljon huomiota ja taitaa olla yksi yllätyskin luvassa. Toivotaan ainakin niin. Jos aikataulut passaa yhteen, niin mennään yhtä amerikan akitan pentua kattomaan, Nuutti epäilemättä tykkää. Neidillä on tosin ikää vasta joku 10 viikkoa, mutta on kuulemma sitäkin sitkeempi tapaus...

Lopuksi pikkupikku video Nuutista ja menneiltä ajoilta. On se joskus kaaaaauan sitten ollu niiiin pieni.

Tynkä selonteko

Nuutti on vetänyt hirttä koko sunnuntaiaamun aina tänne asti. Taitaa olla poika pikkasen väsynyt eilisestä, vaikkei itse näyttelyssä niin kauan oltukaan. Paljon oli kuitenkin ihmisiä ja muita koiria, meteliä ja hälinää, niin ehkä se on henkisesti aika väsyttävää.

Itse näyttely meni hyvin, eli Nuutti käyttäytyi niinkuin toivoinkin. Sijoitus ei tosin ollut muuta kuin "hyvä", koska tuomarin mielestä Nuutissa oli vikaa, jos toistakin. Nuutin edellisten elämien summa vaan karttuu eli löytyy meidän pojasta vähän sammakkoakin. Sen takajalat kun eivät mene aivan suoraan vaan se on tuommonen pihtikinttu :P Noo, kattoo nyt suoristuuko ne siitä vai ei. Lokakuussa on vielä vehnä- ja kerryterriereiden erikoisnäyttely Hyvinkäällä, sinne ois tarkoitus mennä, mutta sen jälkeen varmaan odotellaan, että poitsulle tulee vähän ikää lisää. Ehkä ensi kesänä sitten.

Lupailin kuvia näyttelystä ja raahasin sen kamerankin mukaan, mutta en mä mitään kuvia muistanut ottaa kun jännitti niin vietävästi. Sisko napsi vähän kehästä kuvia, mutta ne ei ylitä mun sensuuria (sori vaan! ;)) Laitan muutaman vanhemman kuvan tähän, jotka ei nyt kuitenkaan liity yhtään mihinkään. Muttamutta...kuvathan on aina kivoja.

Ai niin, ja jos en ole vielä maininnut, niin jättäkää ihmeessä kommentteja, jos siltä tuntuu. On kiva tietää, jos tätä blogia lukee muut vehnäterriereiden tai yleensäkin koirien omistajat tai muuten vaan meistä kiinnostuneet :)

Hyvää pihviä

Sukulainen Korkeasaaresta


Pikku Lihapullan opetustuokio

Syys-Nuutti

Meikällä on suurin mela...ja boltsi kans

No onpas taas vierähtänyt luvattoman kauan aikaa viimeisestä. Nuutti sai tänään uuden lookin tai sanotaan, että siitä muotoutui vähän enemmän vehnäterrierin näköinen, kun kasvattaja kävi trimmaamassa sen komeaksi pojaksi (kiitos siitä vielä kerran!). Lauantaina olis Nuutilla toinen näyttely Tuomarinkartanossa ja sitä varten piti poikaa vähän siistiä.

Eipä hirveesti olla näyttelyissä vielä käyty, joten ne on aina vähän jänniä paikkoja, kun ei tiiä mitä Nuutti tykkää vai tykkääkö ollenkaan. Onhan se kiva, jos Nuutti jotenkin sijoittuu, mutta täytyy sanoa, että tärkeämpää mulle on kyllä tässä vaiheessa miten se siellä käyttäytyy. Itse en oo mikään kehäkettu ja tasan yhden kerran olen siellä vasta ollut, mutta pakko kai se on jostain aloittaa. Kai tämäkin on jonkinlaista itsensä ylittämistä, kun mulla ei sinänsä ole hirveästi haluja olla huomion keskipisteenä... tai kai se koira siinä se tärkein keskipiste on, mutta saa se esittäjäkin siinä osansa. Tai sitten vaan kuvittelen! :P Toisaalta...itse kun miettii, niin kyllähän niitä koiria enemmän tarkkailee, kun itse esittäjää...hmmm..

Mua on ihmetyttänyt yksi asia. Nimittäin jostain kummasta tänne sikiää siilejä. Niitä tuntuu olevan joka paikassa. Viimeisin löytyi koirapuistosta. Kai se oli joku itsemurhakandidaatti, mutta päätin kuitenkin koirien tassujen vuoksi sotkea sen suunnitelmat. Mutta milläs otat siilin talteen, kun se pullistelee itsensä piikkipalloksi? Hmm...fiksuna kävin hakemassa mehukattipullon puolikkasta tehdyn kakkalapion ja rupesin ujuttamaan sitä siihen. En tiiä kummasta siili tykkäs enemmän pahaa, siitä että häiritsin sen rauhaa vai tungin sille paskasta lapiota suuhun. Tosin...en oo ihan varma yritinkö mennä etu- vai takapäästä sisään. Tuloksena kuitenkin oli sähisevä siili lapiossa ja olin aivan varma, että jos se tuosta ponnistaa, niin hyppää suoraan silmille. Kai se sitten oli se kuuluisa kiroileva siili.

Meillä päin on todella paljon koiria ja vaikka suurin osa on peruskoulutettuja ja kilttejä, niin kyllä välillä saa kauhulla katsella millasia torpedoja teillä kulkee. Ihme juttu, että ihmiset ottaa koiria, joita ei osaa hallita tai kykene kouluttamaan rodun vaatimalla tavalla. Kyllä täällä aika paljon saa olla naama vääränä ja tarkkana, kun koiraa ulkoiluttaa. Vähän turhan usein tulee vastaan niitä, joilla on vähintään 50 kg hihnan päässä puskemassa suoraan kohti. Ei siinä mitään, siinähän venyttelet jäseniäs, mutta ei se kovin reilua ole, että ne päälle tunkee. Viimeisimpänä tuli vastaan vanhempi pariskunta, jolla oli jonkinsortin mastiffi. Äijä paineli maha pystyssä ja pienikokoisempi nainen piteli koiraa kaksin käsin. Siihen ne jäivät jumittamaan tien poskeen. Piti taas miettiä, että tarviiko tässä kättä pitempää, jos se tulee sieltä päälle. Ei mulla mitään koiria vastaan ole, päinvastoin, nehän on maailman parhaita olentoja, mutta siinä vaiheessa kun meidän Nutikkaa uhataan, niin kyllä sitä muuttuu aggressiiviseks tiikeriemoks. No, lähestyin pariskuntaa ja koira veti kohti. Pakko oli pysähtyä ja kysyä, että pystytkö pitämään sitä koiraas? Siinä vaiheessa ukko päätti, että kai sitä eukkoa on pakko auttaa. Ihme touhua.

Sitten on erikseen tietysti nämä tapaukset, jotka ottaa koiran syliinsä, kun täytyy mennä muiden ohi. Siitähän se rähjääjä varmaan paraneekin, kun pistetään kainaloon ja annetaan vähän henkistä tukea. Ihme touhua.

Entäs ne, jotka pitää koiraa vapaana, vaikkei ne ole edes hallinnassa? Kai sitä saa hullun maineen otsaan, kun pitää ruveta karjumaan, jos vieras koira tulee kohti. On se ainakin tähän asti tehonnut. Ihmeen harva koiran omistaja puolustaa omaa koiraansa...eikä sillä ole mun mielestä väliä tietääkö luokse tulevan koiran olevan kiltti vai ei. Ymmärrän toki sen pointin, että kaikki ei vaan kehtaa sitä perkelettä huutaa. Mutta joka tapauksessa: ihme touhua.

Lupaamiani hevostelukuvia on alla muutama. Kuvanlaatu ei ole paras mahdollinen, sillä kamerana toimi puhelin. Toivottavasti saan otettua näyttelystä muutamia, jotka voin lisätä tänne. Kamera kun ei oo mikään idiootivarma vehje, pitäis varmaan harkita uuden ostamista. Mutta jepa, viikonloppuja!

Vähän ujostuttaa...miks se haistelee mua? Onkohan dödö pettäny?


No joo hei, kyl mäkin tykkää susta


Eli...miten ois, lähetäänkö painimaan?

Hevoshullu

Sunnuntai on tunnetusti paras päivä saada aikaseksi sellaisia asioita, joita muuten ei ehdi tai jaksa tehdä. Tänne kirjoittaminen on yksi niistä. Monta kertaa viikon aikana pyörii päässä, että pitäisi taas laittaa jotain ylös, mutta ei niin ei. Toinen syy moiseen saamattomuuteen on yksinkertaisesti se, ettei välttämättä ole sellaista kirjotettavaa, joka ylittäisi mun mielestä uutiskynnystä. Kuka nyt jaksaisi lukea, että "tehtiinpä taas lenkki, Nuutti söi ja piereskeli".

Ja itseasiassa, viimeksi mainittua se tekee todella salakavalasti. Mahtaakohan kenenkään koira hoitaa huoneiston kaasuttamista kera trumpettiäänen, sillä Nuutin seremoniat ei ainakaan inahdustakaan päästä. Nuutti vetää yleensä muina miehinä sikeitä lattialla somassa kylkiasennossa kunnes yhtäkkiä jompi kumpi meistä mulkaisee toista, että onko sun pakko haista?! Totuus selviää aika nopeasti eikä siinä voi muuta kun nauraa ja poistua hetkeks huoneesta. Miten pienestä koirasta voi lähteä sellanen käry?

Onneksi nämä haisunäädän juhlapäivät ei ole jokapäiväisiä vaan ainoastaan ajoittaista herkkua. Jaksaa jopa vielä naurattaa.

Väittävät, että haisen...ihme panettelua...

...haistakee ite!

Noniin, siitähän sitä asiaa sitten tuli, vaikkei pitänyt. No pieruvitsithän on muutenkin suomalaisten kansanhuvi.

Mutta alkuperäiseen asiaan: kotona ollaan pääasiassa oltu ja tehty alussa mainittuja asioita, valokuviakaan en ole pahemmin ottanut, vaikka kyllähän noita vanhoja on vaikka kuinka paljon. Pitäisi ehkä joskus polttaa ne levyllekin, sillä minkäänsortin varmuuskopioita mulla ei ole. Ei kyllä paranis maalata piruja seinille...

Yksi hauska juttu tuossa toissapäivänä tosin tapahtui. Meidän lähellä on pieni talli, jossa tallustelee kaksi komeaa hevosta. Aika usein mennään siitä ohi ja kun Nuutti oli ihan pieni, mentiin sinne hevosia katsomaankin. Silloin ne oli jotain todella ihmeellisiä, niin ihmeellisiä ettei se tainnut edes käsittää, että ne on eläviä. Nykyään kun mennään ohi siitä, juttelen yleensä Nuutille, että onkohan hepat ulkona. Sana "heppa" saa korvat pystyyn ja vauhdin kaksinkertaiseksi. Sitten mennään yhdessä möllöttämään sinne aidan taakse ja Nuutti tuijottaa silmä kovana hevosia.

Parina päivänä on viikon sisään sattunut niin, että toinen hevosista tunnistaa jo meidät ja tulee löntystellen aitaa kohti. Tästäkös Nuutti riemastuneena heiluu pylly pystyssä ja taitaa luulla, että jättiläiskoira tahtoo leikkiä! Noh, en usko että se sitä koiraksi luulee, sillä eilen Nuutti ja hevonen haistelivat aidan alta toisiaan. Hevonen piti päätään alhaalla liikkumatta ja Nuutti nuoli sen sieraimia, turpaa ja vähän silmääkin lutkutti. Huvitti aika paljon. Lopulta hevonen nyhti ruohoa siinä aidan vieressä ja Nuutti pani makuuasentoon ja mussutti siinä vieressä omia korsiaan. On tainnu olla poika entisessä elämässään sittenkin hevonen eikä lammas.

Ihahaa, ihanaa! Osaan ainakin piehtaroida jo!

Harmikseni tästä tapauksesta ei ole valokuvaa, täytyy ensi kerralla ottaa kamera mukaan, kun mennään ohi sieltä.

Toinen tämän viikon sattumus on lähialueen lapset. Nuutistahan on tullut ihan lapsifriikki! Nuo ihanat kiljuvat teletapit, jotka hihkuu ja joilta saa jakamatonta huomiota. Ihanaa! Meikä painoi Nuutin kanssa lenkiltä sisälle ja kauempaa huomasin, että liuta faneja lähestyy. Nooo, ihan mukavia ne lapset on, mutta just sillä hetkellä ei nyt jaksanut jäädä tallottavaks. Kaukaa kuului jo rääkäisy, että "hei kattokaa, Nuutti on tuolla!" Ja sitten jalkojen tepsutusta ja villliintynyt fanilauma lähestyi.

Oltiin jo kotiovella ja luikahdin Nuutin kanssa sisään. Fanit jäi vaanimaan siihen rappusiin ja kun mies tuli hetken päästä kaupasta kotiin, niin ensin kuului viisi kirkasta "moita" ja sen jälkeen kysymys, että "voiko Nuutti tulla ulos?". Nooh, "Nuutti oli juuri ulkona, joten joku toinen kerta sitten".

Onhan näitä lapsia tullut muutenkin lenkillä vastaan ja hyvää harjoitusta se vaan on, näkeepä niitäkin, kun ei omassa tuttavapiirissä ole. Nuutti on sen verran riehakas tapaus vielä, että saa olla kärppänä ettei se innostuksissaan vahingoita ketään. Lapsethan on innosta soikeena, kun Nuutti pyrkii nuolemaan eivätkä ne poloiset tajua, että se kiljuminen saa sen pään vaan enemmän sekaisin. Eihän se tahallaan mitään tee, mutta hyppiessään saattais kyllä massallaan kaataa jonkun.

Huomenna ajattelin koulun jälkeen kävellä Nuutin kanssa kaverille. Sinne on kyllä aika pitkä matka, mutta jos hissukseen mennään niin eiköhän me selvitä. Junalla sit takas. Nuutti kuitenkin makaa kotona koko päivän, niin eiköhän sillä sen verran illaks ole puhtia. Ja siellä on tietysti Nuutille lisää kavereita, nimittäin Nuppu-kissa. Ai että, kun pääsis vähän käpälällä huitasemaan...

Mies talossa

Isäntä se otti ja lähti seikkailemaan Etelä-karjalan metsiin lauantaina, joten me jäätiin Nuutin kanssa talonvahdeiksi. Nuutilla passaa vaan mennä tuo vahtihomma välillä vähän yli, kun täytyy ruveta haukahteleen jo keskellä yötä, jos jossain kuuluu rapsahdus tai sattuu heräämään kesken jännän unen.

Herkkä vahtivietti sillä ainakin tuntuu olevan. Jostain kuuluu "raps" tai muita ääniä, niin johan kuuluu "vfuh". Onneksi se jää kuitenkin siihen, eikä ala rätkyttään. Turhasta se ei hauku kyllä ikinä. Kop-kop-kop...tai ole ainakaan vielä haukkunut.

Meillä on täällä lähitienoilla oravia aika paljon ja pari tiettyä oravaa laukkaa talon seiniä pitkin aamu kuudesta lähtien (onneksi ei sentään joka aamu). Alussa nekin oli tosi epäilyttäviä tyyppejä, mutta kai Nuutti on tottunu jo siihen, että ne vajaamieliset penteleet hilluu ympäri seiniä...ja syö mätiä omenia. Vähemmästikin sekoo.



Ei täällä sen kummempia ole oikeastaan tapahtunutkaan, ilmatkin ollu niin ikäviä ettei hirveästi ole viittiny ulkonakaan seikkailla. Oli meillä kuitenkin torstaina Nuutin kanssa vehnätreffit tuossa läheisessä puistossa. Melkeen puolitoista tuntia ne jaksoi siellä ravata eli Nuutti, vehnäterrieri Pete ja mustaterrieri Aatu. On se vaan jännä huomata kuinka samalla tavalla saman rotuiset koirat leikkii keskenään. Toivottavasti nähdää vielä toistekin. Ei tullut eripuraakaan, vaikka kaikki olivatkin uroksia. Taitaa olla ikäkysymys, kun kukaan ei ollut yli vuotta vanha. Luulis tosin, että sen ikäsenä aletaan isotteleen, mutta ei ainakaan vielä ole merkkejä näkynyt.

Eilen kun kaverilla oli pitkä päivä töissä, niin hain Vihman meille kotihoitoon illaks. Siitäkös riemu repes, kun mamma tuli kotiin ja sillä olikin ylläri Nuutille, ite Vihmula. Kyllä ne jaksoi melkeen neljä tuntia putkeen riekkua, välillä erätauko ja sit jatkettiin taas. Käytiin me yhdessä lenkilläkin, eipä ole kahden koiran kanssa aikaisemmin tullut mentyä....haastava homma.

Tänään tehtiin vähän paperitöitä ja kateltiin samalla olympialaisia. Nuutti katsasti hommaa sohvalta ja mä järjestelin lattialla laskuja yms. kansioihin. Aikansa työtä seurattuaan Nuutti tais tulla tulokseen, että tossa hommassa tarvitaan tosimiehen apua. Eka muina miehinä loikoilemaan siihen lattialle ja heti kun silmät vältti, niin johan tyyppi pölli papereita itelleen. Ja sitten ruskeitten silmien tuijotus, et "mitä sä niuhoot oikeen, en mä mitään oo tehny!"




Hellyin ja annoin sille pari paperia silputtavaks. Täytyy kannustaa lasta, että se oppii itsevarmaks sitten isona poikana (...no sen puutteesta ei ole kyllä pelkoa). Hyvin homma näytti sujuvan, vaikka se kansion kulma edelleen vähän houkutti. Kielletty on aina parasta. Sama juttu, jos antaa kahdelle koiralle vaikka siankorvan. Ei se oma ole kuitenkaan yhtään niin hyvä kun se toisen, joten pakko vaania tilaisuutta, koska vois pölliä sen itelleen! Alla ilmainen paperisilppuri (pelkäksi paperisilppuriksi hankkiminen tosin maksaa)

Jos tästä vähän maistan...


Mums mums mums...että on hyvää!


Elä häiritte, homma on vielä pahasti kesken!


Patterit loppu

Neropatti

Lupasin itselleni, että teen joka aamu muutaman tunnin tehtäviä, jotka liittyvät opiskeluihini ja sen jälkeen loppupäivä on vapaata...ja nyt se on! Aamun urakka on siis ohi ja päätin, että olisi ehkä aika taas raapustaa vähän tekstiä tännekin.

Ajattelin, että voisi laittaa ylös jotain pieniä yksityiskohtia Nuutista ja sen tavoista. Eilen viimeeksi naurettiin taas sitä, kun Nuutilla on tapana istua kaiken päällä. Ei siinä muuten mitään, mutta se näyttää joltain vanhalta ukolta, kun könöttää takapää pystyssä ja etutassut lattialla. Tyynyt ja muut vastaavat pehmeät esineet on sen suosikkeja.

Totesin jo kun Nuutti oli vielä ihan pentu, että tästä taitaa tulla todella oppivainen tyyppi. Ainakin sillä on mieletön taito yhdistellä asioita. Tästä esimerkkinä kännykän ääni. Aina kun puhelin soi, se tarkoittaa Nuutin mielestä, että nyt lähdetään ulos! Tämä tapa on tullut ilmeisesti siitä, että muutaman kerran kaveri on soittanut, että lähdetäänkö ulos koirien kanssa ja soiton jälkeen olemme siirtyneet pihalle.

Joten yksi + yksi = puhelin pärisee - Nuutti alkaa tärisee!

Tähän ei auta edes soittoäänen vaihtaminen, sillä meidän pieni ovela kekkulimme hoksaa jo toisen kerran jälkeen, että mamma taitaa yrittää kusettaa taas!

Toinen mielenkiintonen opittu seikka on se, että kun telkkarin panee päälle, Nuutti ryntää samantien sohvalle. Ja aivan sama onko se sekunti sitten ollut syvässä unessa, leikkimässä tai tekemässä muuta mielenkiintosta. Allekirjoittanut voisi tätä jo vähän hävetä...ihan kun mä nyt oisin joku sohvaperuna! ;) Sen verran ihanasta tapahtumasta näyttää olevan kuitenkin kyse, että Nuuttia ei pidättele mikään, kun näin käy...kerran sadassa vuodessa.

En tiedä mässyttääkö kaikki koirat heinää niin paljon kun Nuutti tai sitten se on ollut lammas toisessa elämässään (tästä on tosin todisteena myös kuva). Ainakaan meidän aikaisemmat koirat eivät mitään fanaattisia ruohon puputtajia ole olleet, mutta ehkä tämä on taas joku Nuutin juttu.

Se on muutenkin kova poika tunkemaan suuhunsa kaikkea. Tästä kivualiaana muistona mm. se, että lenkillä ollessamme Nuutti nappaa oksista, pensaista ymv. lehtiä, jos ne sattuu siinä nokan kohdalla sopivasti olemaan. Noh, sattuipa tuossa sitten vähän kettumaisempi tapaus kohdalle, meinaan takiainen. Oli oikeen mojovat pallukat siinä varressa ja eikös tä meidän hepuli-roope pomppassu ja nappas namupalat suuhunsa. No itkuhan siitä tuli ja kaverin kanssa voimakeinoin pidettiin Nuuttia paikallaan ja toinen nyppi takiaisia huulesta. Ei tainnu olla kivaa. Täytyy sanoa, että tämän tapauksen jälkeen on pomppiminenkin vähentynyt.

Ja korvat! Nuo ihanat lupsuttimet, meinaan ihmisen. Nuutilla on jonkinsortin korvafetissi, sillä kun korvaa on tarjolla, niin mikäs sen mukavampaa. Paljaat jalatkin on ihan mukavat, mutta korvat on kyllä parhaat palat. Ja siitä pienestä heiluvasta lehdestä on niin mukava vähän ottaa kiinni. Ja jos vähänkin naurat tai kiljahtelet, niin auta armias... LISÄÄKORVAATÄNNEHETI!

Eilen piti mennä katsomaan Nuutin kanssa miehen jalkapalloturnausta, sillä kunnon miesten tapaan, Nuutti on myös jalkapallo-fani. Ei sillä niin väliä, ketä siellä pelaa, kunhan isukki on paikalla ja pallo liikkuu. Ja välillä, kun oikeen hyvä mäihä käy, niin pääsee Nuuttikin pelaamaan. Maali ei ole vielä heilunut, mutta kuljetustaito hipoo jo huippua.

Ei kuitenkaan päästy paikalla katsomaan, sillä mulla sattui hammaslääkäri samaan aikaan. Paremmalla kertaa sitten. Lohdutukseksi mentiin Nuutin parhaan kaverin Vihman kanssa kuitenkin illalla koirapuistoon ja se jos mikä on mukavaa!

Nuutin kökötysasento


Lammas


Vihma ja Nuutti


Hei...mä tiedän kuka sä oot ja missä sä asut!


Lilliputti