Hevoshullu

Sunnuntai on tunnetusti paras päivä saada aikaseksi sellaisia asioita, joita muuten ei ehdi tai jaksa tehdä. Tänne kirjoittaminen on yksi niistä. Monta kertaa viikon aikana pyörii päässä, että pitäisi taas laittaa jotain ylös, mutta ei niin ei. Toinen syy moiseen saamattomuuteen on yksinkertaisesti se, ettei välttämättä ole sellaista kirjotettavaa, joka ylittäisi mun mielestä uutiskynnystä. Kuka nyt jaksaisi lukea, että "tehtiinpä taas lenkki, Nuutti söi ja piereskeli".

Ja itseasiassa, viimeksi mainittua se tekee todella salakavalasti. Mahtaakohan kenenkään koira hoitaa huoneiston kaasuttamista kera trumpettiäänen, sillä Nuutin seremoniat ei ainakaan inahdustakaan päästä. Nuutti vetää yleensä muina miehinä sikeitä lattialla somassa kylkiasennossa kunnes yhtäkkiä jompi kumpi meistä mulkaisee toista, että onko sun pakko haista?! Totuus selviää aika nopeasti eikä siinä voi muuta kun nauraa ja poistua hetkeks huoneesta. Miten pienestä koirasta voi lähteä sellanen käry?

Onneksi nämä haisunäädän juhlapäivät ei ole jokapäiväisiä vaan ainoastaan ajoittaista herkkua. Jaksaa jopa vielä naurattaa.

Väittävät, että haisen...ihme panettelua...

...haistakee ite!

Noniin, siitähän sitä asiaa sitten tuli, vaikkei pitänyt. No pieruvitsithän on muutenkin suomalaisten kansanhuvi.

Mutta alkuperäiseen asiaan: kotona ollaan pääasiassa oltu ja tehty alussa mainittuja asioita, valokuviakaan en ole pahemmin ottanut, vaikka kyllähän noita vanhoja on vaikka kuinka paljon. Pitäisi ehkä joskus polttaa ne levyllekin, sillä minkäänsortin varmuuskopioita mulla ei ole. Ei kyllä paranis maalata piruja seinille...

Yksi hauska juttu tuossa toissapäivänä tosin tapahtui. Meidän lähellä on pieni talli, jossa tallustelee kaksi komeaa hevosta. Aika usein mennään siitä ohi ja kun Nuutti oli ihan pieni, mentiin sinne hevosia katsomaankin. Silloin ne oli jotain todella ihmeellisiä, niin ihmeellisiä ettei se tainnut edes käsittää, että ne on eläviä. Nykyään kun mennään ohi siitä, juttelen yleensä Nuutille, että onkohan hepat ulkona. Sana "heppa" saa korvat pystyyn ja vauhdin kaksinkertaiseksi. Sitten mennään yhdessä möllöttämään sinne aidan taakse ja Nuutti tuijottaa silmä kovana hevosia.

Parina päivänä on viikon sisään sattunut niin, että toinen hevosista tunnistaa jo meidät ja tulee löntystellen aitaa kohti. Tästäkös Nuutti riemastuneena heiluu pylly pystyssä ja taitaa luulla, että jättiläiskoira tahtoo leikkiä! Noh, en usko että se sitä koiraksi luulee, sillä eilen Nuutti ja hevonen haistelivat aidan alta toisiaan. Hevonen piti päätään alhaalla liikkumatta ja Nuutti nuoli sen sieraimia, turpaa ja vähän silmääkin lutkutti. Huvitti aika paljon. Lopulta hevonen nyhti ruohoa siinä aidan vieressä ja Nuutti pani makuuasentoon ja mussutti siinä vieressä omia korsiaan. On tainnu olla poika entisessä elämässään sittenkin hevonen eikä lammas.

Ihahaa, ihanaa! Osaan ainakin piehtaroida jo!

Harmikseni tästä tapauksesta ei ole valokuvaa, täytyy ensi kerralla ottaa kamera mukaan, kun mennään ohi sieltä.

Toinen tämän viikon sattumus on lähialueen lapset. Nuutistahan on tullut ihan lapsifriikki! Nuo ihanat kiljuvat teletapit, jotka hihkuu ja joilta saa jakamatonta huomiota. Ihanaa! Meikä painoi Nuutin kanssa lenkiltä sisälle ja kauempaa huomasin, että liuta faneja lähestyy. Nooo, ihan mukavia ne lapset on, mutta just sillä hetkellä ei nyt jaksanut jäädä tallottavaks. Kaukaa kuului jo rääkäisy, että "hei kattokaa, Nuutti on tuolla!" Ja sitten jalkojen tepsutusta ja villliintynyt fanilauma lähestyi.

Oltiin jo kotiovella ja luikahdin Nuutin kanssa sisään. Fanit jäi vaanimaan siihen rappusiin ja kun mies tuli hetken päästä kaupasta kotiin, niin ensin kuului viisi kirkasta "moita" ja sen jälkeen kysymys, että "voiko Nuutti tulla ulos?". Nooh, "Nuutti oli juuri ulkona, joten joku toinen kerta sitten".

Onhan näitä lapsia tullut muutenkin lenkillä vastaan ja hyvää harjoitusta se vaan on, näkeepä niitäkin, kun ei omassa tuttavapiirissä ole. Nuutti on sen verran riehakas tapaus vielä, että saa olla kärppänä ettei se innostuksissaan vahingoita ketään. Lapsethan on innosta soikeena, kun Nuutti pyrkii nuolemaan eivätkä ne poloiset tajua, että se kiljuminen saa sen pään vaan enemmän sekaisin. Eihän se tahallaan mitään tee, mutta hyppiessään saattais kyllä massallaan kaataa jonkun.

Huomenna ajattelin koulun jälkeen kävellä Nuutin kanssa kaverille. Sinne on kyllä aika pitkä matka, mutta jos hissukseen mennään niin eiköhän me selvitä. Junalla sit takas. Nuutti kuitenkin makaa kotona koko päivän, niin eiköhän sillä sen verran illaks ole puhtia. Ja siellä on tietysti Nuutille lisää kavereita, nimittäin Nuppu-kissa. Ai että, kun pääsis vähän käpälällä huitasemaan...