Hevoshullu

Sunnuntai on tunnetusti paras päivä saada aikaseksi sellaisia asioita, joita muuten ei ehdi tai jaksa tehdä. Tänne kirjoittaminen on yksi niistä. Monta kertaa viikon aikana pyörii päässä, että pitäisi taas laittaa jotain ylös, mutta ei niin ei. Toinen syy moiseen saamattomuuteen on yksinkertaisesti se, ettei välttämättä ole sellaista kirjotettavaa, joka ylittäisi mun mielestä uutiskynnystä. Kuka nyt jaksaisi lukea, että "tehtiinpä taas lenkki, Nuutti söi ja piereskeli".

Ja itseasiassa, viimeksi mainittua se tekee todella salakavalasti. Mahtaakohan kenenkään koira hoitaa huoneiston kaasuttamista kera trumpettiäänen, sillä Nuutin seremoniat ei ainakaan inahdustakaan päästä. Nuutti vetää yleensä muina miehinä sikeitä lattialla somassa kylkiasennossa kunnes yhtäkkiä jompi kumpi meistä mulkaisee toista, että onko sun pakko haista?! Totuus selviää aika nopeasti eikä siinä voi muuta kun nauraa ja poistua hetkeks huoneesta. Miten pienestä koirasta voi lähteä sellanen käry?

Onneksi nämä haisunäädän juhlapäivät ei ole jokapäiväisiä vaan ainoastaan ajoittaista herkkua. Jaksaa jopa vielä naurattaa.

Väittävät, että haisen...ihme panettelua...

...haistakee ite!

Noniin, siitähän sitä asiaa sitten tuli, vaikkei pitänyt. No pieruvitsithän on muutenkin suomalaisten kansanhuvi.

Mutta alkuperäiseen asiaan: kotona ollaan pääasiassa oltu ja tehty alussa mainittuja asioita, valokuviakaan en ole pahemmin ottanut, vaikka kyllähän noita vanhoja on vaikka kuinka paljon. Pitäisi ehkä joskus polttaa ne levyllekin, sillä minkäänsortin varmuuskopioita mulla ei ole. Ei kyllä paranis maalata piruja seinille...

Yksi hauska juttu tuossa toissapäivänä tosin tapahtui. Meidän lähellä on pieni talli, jossa tallustelee kaksi komeaa hevosta. Aika usein mennään siitä ohi ja kun Nuutti oli ihan pieni, mentiin sinne hevosia katsomaankin. Silloin ne oli jotain todella ihmeellisiä, niin ihmeellisiä ettei se tainnut edes käsittää, että ne on eläviä. Nykyään kun mennään ohi siitä, juttelen yleensä Nuutille, että onkohan hepat ulkona. Sana "heppa" saa korvat pystyyn ja vauhdin kaksinkertaiseksi. Sitten mennään yhdessä möllöttämään sinne aidan taakse ja Nuutti tuijottaa silmä kovana hevosia.

Parina päivänä on viikon sisään sattunut niin, että toinen hevosista tunnistaa jo meidät ja tulee löntystellen aitaa kohti. Tästäkös Nuutti riemastuneena heiluu pylly pystyssä ja taitaa luulla, että jättiläiskoira tahtoo leikkiä! Noh, en usko että se sitä koiraksi luulee, sillä eilen Nuutti ja hevonen haistelivat aidan alta toisiaan. Hevonen piti päätään alhaalla liikkumatta ja Nuutti nuoli sen sieraimia, turpaa ja vähän silmääkin lutkutti. Huvitti aika paljon. Lopulta hevonen nyhti ruohoa siinä aidan vieressä ja Nuutti pani makuuasentoon ja mussutti siinä vieressä omia korsiaan. On tainnu olla poika entisessä elämässään sittenkin hevonen eikä lammas.

Ihahaa, ihanaa! Osaan ainakin piehtaroida jo!

Harmikseni tästä tapauksesta ei ole valokuvaa, täytyy ensi kerralla ottaa kamera mukaan, kun mennään ohi sieltä.

Toinen tämän viikon sattumus on lähialueen lapset. Nuutistahan on tullut ihan lapsifriikki! Nuo ihanat kiljuvat teletapit, jotka hihkuu ja joilta saa jakamatonta huomiota. Ihanaa! Meikä painoi Nuutin kanssa lenkiltä sisälle ja kauempaa huomasin, että liuta faneja lähestyy. Nooo, ihan mukavia ne lapset on, mutta just sillä hetkellä ei nyt jaksanut jäädä tallottavaks. Kaukaa kuului jo rääkäisy, että "hei kattokaa, Nuutti on tuolla!" Ja sitten jalkojen tepsutusta ja villliintynyt fanilauma lähestyi.

Oltiin jo kotiovella ja luikahdin Nuutin kanssa sisään. Fanit jäi vaanimaan siihen rappusiin ja kun mies tuli hetken päästä kaupasta kotiin, niin ensin kuului viisi kirkasta "moita" ja sen jälkeen kysymys, että "voiko Nuutti tulla ulos?". Nooh, "Nuutti oli juuri ulkona, joten joku toinen kerta sitten".

Onhan näitä lapsia tullut muutenkin lenkillä vastaan ja hyvää harjoitusta se vaan on, näkeepä niitäkin, kun ei omassa tuttavapiirissä ole. Nuutti on sen verran riehakas tapaus vielä, että saa olla kärppänä ettei se innostuksissaan vahingoita ketään. Lapsethan on innosta soikeena, kun Nuutti pyrkii nuolemaan eivätkä ne poloiset tajua, että se kiljuminen saa sen pään vaan enemmän sekaisin. Eihän se tahallaan mitään tee, mutta hyppiessään saattais kyllä massallaan kaataa jonkun.

Huomenna ajattelin koulun jälkeen kävellä Nuutin kanssa kaverille. Sinne on kyllä aika pitkä matka, mutta jos hissukseen mennään niin eiköhän me selvitä. Junalla sit takas. Nuutti kuitenkin makaa kotona koko päivän, niin eiköhän sillä sen verran illaks ole puhtia. Ja siellä on tietysti Nuutille lisää kavereita, nimittäin Nuppu-kissa. Ai että, kun pääsis vähän käpälällä huitasemaan...

Mies talossa

Isäntä se otti ja lähti seikkailemaan Etelä-karjalan metsiin lauantaina, joten me jäätiin Nuutin kanssa talonvahdeiksi. Nuutilla passaa vaan mennä tuo vahtihomma välillä vähän yli, kun täytyy ruveta haukahteleen jo keskellä yötä, jos jossain kuuluu rapsahdus tai sattuu heräämään kesken jännän unen.

Herkkä vahtivietti sillä ainakin tuntuu olevan. Jostain kuuluu "raps" tai muita ääniä, niin johan kuuluu "vfuh". Onneksi se jää kuitenkin siihen, eikä ala rätkyttään. Turhasta se ei hauku kyllä ikinä. Kop-kop-kop...tai ole ainakaan vielä haukkunut.

Meillä on täällä lähitienoilla oravia aika paljon ja pari tiettyä oravaa laukkaa talon seiniä pitkin aamu kuudesta lähtien (onneksi ei sentään joka aamu). Alussa nekin oli tosi epäilyttäviä tyyppejä, mutta kai Nuutti on tottunu jo siihen, että ne vajaamieliset penteleet hilluu ympäri seiniä...ja syö mätiä omenia. Vähemmästikin sekoo.



Ei täällä sen kummempia ole oikeastaan tapahtunutkaan, ilmatkin ollu niin ikäviä ettei hirveästi ole viittiny ulkonakaan seikkailla. Oli meillä kuitenkin torstaina Nuutin kanssa vehnätreffit tuossa läheisessä puistossa. Melkeen puolitoista tuntia ne jaksoi siellä ravata eli Nuutti, vehnäterrieri Pete ja mustaterrieri Aatu. On se vaan jännä huomata kuinka samalla tavalla saman rotuiset koirat leikkii keskenään. Toivottavasti nähdää vielä toistekin. Ei tullut eripuraakaan, vaikka kaikki olivatkin uroksia. Taitaa olla ikäkysymys, kun kukaan ei ollut yli vuotta vanha. Luulis tosin, että sen ikäsenä aletaan isotteleen, mutta ei ainakaan vielä ole merkkejä näkynyt.

Eilen kun kaverilla oli pitkä päivä töissä, niin hain Vihman meille kotihoitoon illaks. Siitäkös riemu repes, kun mamma tuli kotiin ja sillä olikin ylläri Nuutille, ite Vihmula. Kyllä ne jaksoi melkeen neljä tuntia putkeen riekkua, välillä erätauko ja sit jatkettiin taas. Käytiin me yhdessä lenkilläkin, eipä ole kahden koiran kanssa aikaisemmin tullut mentyä....haastava homma.

Tänään tehtiin vähän paperitöitä ja kateltiin samalla olympialaisia. Nuutti katsasti hommaa sohvalta ja mä järjestelin lattialla laskuja yms. kansioihin. Aikansa työtä seurattuaan Nuutti tais tulla tulokseen, että tossa hommassa tarvitaan tosimiehen apua. Eka muina miehinä loikoilemaan siihen lattialle ja heti kun silmät vältti, niin johan tyyppi pölli papereita itelleen. Ja sitten ruskeitten silmien tuijotus, et "mitä sä niuhoot oikeen, en mä mitään oo tehny!"




Hellyin ja annoin sille pari paperia silputtavaks. Täytyy kannustaa lasta, että se oppii itsevarmaks sitten isona poikana (...no sen puutteesta ei ole kyllä pelkoa). Hyvin homma näytti sujuvan, vaikka se kansion kulma edelleen vähän houkutti. Kielletty on aina parasta. Sama juttu, jos antaa kahdelle koiralle vaikka siankorvan. Ei se oma ole kuitenkaan yhtään niin hyvä kun se toisen, joten pakko vaania tilaisuutta, koska vois pölliä sen itelleen! Alla ilmainen paperisilppuri (pelkäksi paperisilppuriksi hankkiminen tosin maksaa)

Jos tästä vähän maistan...


Mums mums mums...että on hyvää!


Elä häiritte, homma on vielä pahasti kesken!


Patterit loppu

Neropatti

Lupasin itselleni, että teen joka aamu muutaman tunnin tehtäviä, jotka liittyvät opiskeluihini ja sen jälkeen loppupäivä on vapaata...ja nyt se on! Aamun urakka on siis ohi ja päätin, että olisi ehkä aika taas raapustaa vähän tekstiä tännekin.

Ajattelin, että voisi laittaa ylös jotain pieniä yksityiskohtia Nuutista ja sen tavoista. Eilen viimeeksi naurettiin taas sitä, kun Nuutilla on tapana istua kaiken päällä. Ei siinä muuten mitään, mutta se näyttää joltain vanhalta ukolta, kun könöttää takapää pystyssä ja etutassut lattialla. Tyynyt ja muut vastaavat pehmeät esineet on sen suosikkeja.

Totesin jo kun Nuutti oli vielä ihan pentu, että tästä taitaa tulla todella oppivainen tyyppi. Ainakin sillä on mieletön taito yhdistellä asioita. Tästä esimerkkinä kännykän ääni. Aina kun puhelin soi, se tarkoittaa Nuutin mielestä, että nyt lähdetään ulos! Tämä tapa on tullut ilmeisesti siitä, että muutaman kerran kaveri on soittanut, että lähdetäänkö ulos koirien kanssa ja soiton jälkeen olemme siirtyneet pihalle.

Joten yksi + yksi = puhelin pärisee - Nuutti alkaa tärisee!

Tähän ei auta edes soittoäänen vaihtaminen, sillä meidän pieni ovela kekkulimme hoksaa jo toisen kerran jälkeen, että mamma taitaa yrittää kusettaa taas!

Toinen mielenkiintonen opittu seikka on se, että kun telkkarin panee päälle, Nuutti ryntää samantien sohvalle. Ja aivan sama onko se sekunti sitten ollut syvässä unessa, leikkimässä tai tekemässä muuta mielenkiintosta. Allekirjoittanut voisi tätä jo vähän hävetä...ihan kun mä nyt oisin joku sohvaperuna! ;) Sen verran ihanasta tapahtumasta näyttää olevan kuitenkin kyse, että Nuuttia ei pidättele mikään, kun näin käy...kerran sadassa vuodessa.

En tiedä mässyttääkö kaikki koirat heinää niin paljon kun Nuutti tai sitten se on ollut lammas toisessa elämässään (tästä on tosin todisteena myös kuva). Ainakaan meidän aikaisemmat koirat eivät mitään fanaattisia ruohon puputtajia ole olleet, mutta ehkä tämä on taas joku Nuutin juttu.

Se on muutenkin kova poika tunkemaan suuhunsa kaikkea. Tästä kivualiaana muistona mm. se, että lenkillä ollessamme Nuutti nappaa oksista, pensaista ymv. lehtiä, jos ne sattuu siinä nokan kohdalla sopivasti olemaan. Noh, sattuipa tuossa sitten vähän kettumaisempi tapaus kohdalle, meinaan takiainen. Oli oikeen mojovat pallukat siinä varressa ja eikös tä meidän hepuli-roope pomppassu ja nappas namupalat suuhunsa. No itkuhan siitä tuli ja kaverin kanssa voimakeinoin pidettiin Nuuttia paikallaan ja toinen nyppi takiaisia huulesta. Ei tainnu olla kivaa. Täytyy sanoa, että tämän tapauksen jälkeen on pomppiminenkin vähentynyt.

Ja korvat! Nuo ihanat lupsuttimet, meinaan ihmisen. Nuutilla on jonkinsortin korvafetissi, sillä kun korvaa on tarjolla, niin mikäs sen mukavampaa. Paljaat jalatkin on ihan mukavat, mutta korvat on kyllä parhaat palat. Ja siitä pienestä heiluvasta lehdestä on niin mukava vähän ottaa kiinni. Ja jos vähänkin naurat tai kiljahtelet, niin auta armias... LISÄÄKORVAATÄNNEHETI!

Eilen piti mennä katsomaan Nuutin kanssa miehen jalkapalloturnausta, sillä kunnon miesten tapaan, Nuutti on myös jalkapallo-fani. Ei sillä niin väliä, ketä siellä pelaa, kunhan isukki on paikalla ja pallo liikkuu. Ja välillä, kun oikeen hyvä mäihä käy, niin pääsee Nuuttikin pelaamaan. Maali ei ole vielä heilunut, mutta kuljetustaito hipoo jo huippua.

Ei kuitenkaan päästy paikalla katsomaan, sillä mulla sattui hammaslääkäri samaan aikaan. Paremmalla kertaa sitten. Lohdutukseksi mentiin Nuutin parhaan kaverin Vihman kanssa kuitenkin illalla koirapuistoon ja se jos mikä on mukavaa!

Nuutin kökötysasento


Lammas


Vihma ja Nuutti


Hei...mä tiedän kuka sä oot ja missä sä asut!


Lilliputti

Sadepäivä

Sadepäivällä nyt tietysti ollaan sisällä mitä tulee koiran ulkona aktivointiin. Ja mutinoita voisi tietysti tulla siitä, että koiran omistajalla ei huonoa ilmaa voi ollakaan, mutta väitän sinnikäästi vastaan! Mua itseäni ei sade haittaa, sitä varten on olemassa erinäköistä kumiasua. Sisä- ja ulkoleikkeihin omat. Toisekseen, mikä sen mukavampaa kun raikas kesäsade. Syysilmojen sateet on jo vähän eri juttu, vaikken niitäkään inhoa. Se mudan määrä ei vaan oikein ole kiehtovaa. Täällä päin tuppaa menemään kävelytiet siihen kuntoon, että ikinä ei tiedä mitä kautta pääsee perille. Jotain kumivenettä vois tietysti kantaa mukana...

Meillä se on tä pienempi osapuoli, joka ei voi vettä sietää. Suihkussa se on ok, samoin järvessä tmv, mutta taivaalta tultuna...eieiei! Viimeksi sattui kotipuolessa niin, että 300 m ennen perille pääsyä alkoi taivaalta tiputtelemaan ja siinä vaiheessa, kun 20 pisaraa oli tippunut Herra Hienohelman päälle, alkoi raivokas pyristely kotia kohti: "Korvat kastuu, hyihyihyi! Nyt sitä vettä on jo niskassakin...ja voi että, nyt sitä valuu sinnekin!...pieni peppuli on ihan märkä, jos vähän viskasen, niin ehkä se sieltä lähtee" Tätä menoa kotiin asti. Sisälle päästyä se todellinen manaaja vasta iskeekin. Voi sitä raukkaa, joka Nuutin tielle sattuu... Se röhkimisen ja tempoilun määrä ei ole ihan vähäinen. No, ilmeisesti tämä on aika normaalia vehnäterrierin käyttäytymistä, huhuja olen ainakin kuullut.

Tänään kävin jo vähän vilkaisemassa, josko sille ostais jonkun sadetakin syksyksi. En hirveästi noista koiran vaatteista perusta, mutta EPÄILEN, että Nuutti kantaa niskassaan mielummin sellaista kuin märkää turkkia. Suihkun ja muiden kastumisten jälkeen nämä "manaaja-ilmiöt" tulevat myös esille. Meillä on jo patenttiratkaisu tähän: keittiön lattialle säkkituoli, siihen joku ruovittava peitto ja muut ovet kiinni. Jos näin ei tee, niin sohva on märkä alta aikayksiön. Jos osaan, niin laitan tän loppuun videon perinteisestä suihkuhepulista. Se ininä joka sieltä taustalta loppupuolella kuuluu en ole sitten minä vaan ilmeisesti joku yliluonnollinen äännähdys... eh.

Ehjänä takaisin

Kolme päivää meni vierasilla niin, että hurahti. Väsynyt tässä on itsekukin, mutta Nuutti taitaa olla kaikista väsynein. Onhan se ihan eri asia saada olla pihalla sillon kun haluaa ja painella pitkin nurmikkoja omena suussa, kun jouluporsas konsanaan. Pari seuraavaa päivää taitaa mennä lattialla makoillessa, jos vanhat merkit paikkansa pitää.

Nukuttiin Nuutin kanssa "leikkimökissä", joka on siis normaalia lasten leikkimökkiä isompi eli todellisuudessa yhden huoneen kokoinen, ehkä 9 neliötä. Mitenkään tiivistetystä huoneesta ei ole kyse, joten lämpötila on lähes sama kun ulkona. Kyseinen tila on toiminut lähinnä romuvarastona, kunnes ahkera äitimuorimme päätti siistiä sen. Tällä hetkellä tilasta löytyy parisänky ja hyllyjä vanhojen tavaroiden säilystä varten, kuten koulukirjojen ja lelujen. Jos hämähäkkejä pelkää tai seinän takana olevaa metsää (ja niitä mörköjä, jotka siellä TAKUUVARMASTI asustaa), niin yöpymistä en suosittele. Tuskin mäkään siellä yksin olisin uskaltanut uinua, mutta mikäs siinä ollessa kun hiippareiden kauhu, Nuutti Nuuttinen valvoo mun untani. Tosin, se joka siellä kuorsas en ollut minä, vaan eräs riehumisen turruttama karvaporsas.

Telttailemaan ei tänä kesänä päässyt (koska olen laiska ja saamaton), joten menköön tämä ulkoilmassa tuhiseminen eräretkeilystä. Ensimmäistä kertaa kun mentiin tuonne mökkiin yöksi aikaisemmalla reissulla, niin Nuutti mamisteli puolisen tuntia, että mitä hemmettiä ne meinaa oikeen, jäädyttää meikäläisen, vähemmästäkin tulee paskat housuun, kun joutuu kuulosteleen kaikkia rapsahduksia. Tällä reissulla poika simahti samantien ja olis aamulla vielä nukkunutkin, kun kasilta nousin ylös. Tosin, tänä viimeisenä aamuna se taisi aavistella, että on kotiinlähdön aika. Kello viisi Nuutti päätti, että nyt noustaan ja teki kunnon naamapesut. En ollut huomaavinaankaan, joten lannistuneena sekin jatkoi uniaan, kunnes seitsemältä noustiin.

Mukavasti meni muutenkin, naapurin jackrusselin kanssa otettiin vähän matsia. Nuutilla alkaa selkeästi olemaan miehiset otteet, kun on kyse toisista uroksista. Kai se kuvitteli taas, että pistän ton pienen rääpäleen matalaks minuutissa, mutta sepäs olikin toista mieltä. Ei niistä ystäviä tullut, mutta sovussa erottiin kuitenkin.

Vanha muori Nelli ei pahemmin jaksanut Nuutista kiinnostua, paitsi sillon kun näki, että se mussuttaa jotain. Pariin otteeseen lähti puruluut Nuutilta parempiin suihin. Kai se ajatteli, että voisin minäkin vähän imaista näitä, vaikkei purukalusto kovin häävi enää olekaan. Nuutti tietysti kuvitteli, että tässä on joku leikki menossa ja innostui kun toinen osoitti edes jotain huomiota...pöllimällä luut.

Uimaan ei tosiaan päästy, mutta oli kyllä niin kylmäkin ettei sinne edes huvittanut mennä. Antibioottikuuri näyttää tepsivän, ja rakkulat mitälie, ovat parantuneet melkeen kokonaan. Toivottavasti ei tänä kesänä tule enää vastaavaa. Sen verran tyyritä lääkkeitä olivat. Lopussa vielä pari kuvaa. Ensimmäisessä Nuutti tekee selvää siskon housuista, jotka se sinnikkään taistelun jälkeen sai ihan omaksi. Taisi vaan mennä parempiin suihin, ei niinkään housuiksi. Toisessa Nelli kyräilee Nuutin luita.

Nuutti ja The Housut

Lellivauva!

Kesä ja kärpäset

Tänään on virallisesti loma alkanut, joten sen kunniaksi voisi jopa heittää pienet kuulumiset. Ne tosin olisi tulleet varmaan jo aikaisemmin, mutta onnistuin haalimaan itselleni vuosisadan vatsataudin, joten alkuviikon vietin vessassa 24/h. Mukava tauti....no korkeintaan laihdutuksen kannalta ;) Äkkiäkös ne nesteet takaisin tulee, en ainakin huomannut että sinne pönttöön olisi sukeltanut mitään makkaroita. Ja kyllä ne siellä peilistäkin edelleen tiukasti tuijottaa.

Olin jo moneen otteeseen viemässä itseäni ladon taakse, sen verran kettumainen tauti oli kyseessä. No, osasi ainakin valita hetken, viimeisen työviikon. Eipä tarvi lomalla sairastaa :) Seuraavaksi on vuorossa lokoisat oltavat pari viikkoa, kunnes on aloitettava aherrus taas koulun penkillä. Sitä ei parane miettiä vielä.

Nuuttikin on voinut paksusti ja varmasti onnessaan, kun ei tarvitse olla enää yksin pitkiä työpäiviä. Tosin, se on ihmeen sopeutuvainen kaveri, ei se koskaan näytä ottavan stressiä siitä, että jää yksin. Parit maitotölkit ja pahvit on menny kesän aikana palasiks, mutta mitään irtaimistoa se ei ole järsinyt, hyvä niin.

Ja niistä hyvistä asioista sitten huonoihin. Käytiin tänään eläinlääkärillä, kun Nuutille oli tullut mahaan rakkuloita. Itse olen sellanen hyper-stressaaja, että jos sillä pienikin rupi on jossain, niin hyvä etten mene ja osta apteekkiä tyhjäksi. No, todennäköisesti on kuulemma normaalia ihotulehdusta, jota tulee koirille kesäisin kostealla ja kuumalla. Jos ei mene antibiootilla ja geelillä ohi, niin sitten katsotaan uudestaan.

Onneksi ne ei näytä pahemmin häiritsevän sitä. Nuoleminenkin on aika pientä tai sitten se lupsuttaa niitä salaa jossain nurkan takana. Kauluri täytyy kuulemma mennä hakemaan, jos se hirveästi niitä yrittää mussuttaa.

Tänään on muutenkin ollu taas "ihana" kostean kuuma päivä ja kaikeksi onneksi sieltä eläinlääkäriltä oli tuo geeli loppu. No, ei kun meidän lähimpään apteekkiin hakemaan. Juuei, tulee vasta maanantaina. Seuraavassa lykästi, mutta ei sieltäkään koko annosta saanut, ainoastaan puolet. Mikähän siinä on vikana, ettei voida tilata noita aineita riittävästi tai ehkä se on valmistaja joka pihistelee. No, joka tapauksessa vihdoin sain lääkkeen hankittua ja eikun kotiin kiireellä ja pistään kalkkunalla pillerin naamasta alas ja voiteet niskaan. Eipä tuo paljon Nuuttia hetkauta, se on todennäköisesti ollut laiskiainen tmv. mukavuudenhaluinen eläin entisessä elämässään, sen verran reteesti se makaa selällään, vaikka toinen kutittelee takapäässä. Hyvä mulle.

Vähän harmittaa, kun piti lähteä sunnuntaina kotiseudulle käymään ja uimaan Nuutin kanssa, mutta ei sitä nyt voi uittaa, kun iho on tulehtunut. Eipä tuolle mitään voi, tärkeintä että paranee nopeasti. Toivottavasti menee nopeasti ohi, niin ehkä ehtii vielä kerran kesän aikana uimaan. Nyt pizzan paistoon!

Mitä turhia kainostelemaan...


Tytöt tykkää musta. Mä oon varma siitä!