Muodikas uros

Paremmalla puolella ollaan taas viikkoa ja syksy menee suhisten eteenpäin. Tosi mahtavat ilmat on kyllä ollu viimeisten päivien aikana. Onneks on flunssakin jo parantumaan päin, niin on päässyt ulkoilemaan kunnolla. Tänään käytiin Nuutin kanssa pitempi lenkki iltaruuan päälle ja rupes ihan hikeä pukkaamaan, kun oli niin lämmintä. Nuutti tosin paineli kun pieni aropupu, mitä nyt ambulanssi vähän säikäytti, kun meni pillit vinkuen ohi.

Sunnuntaina tultiin takas kotipuolesta ja Nuutti oli ihan naatti kyseisen illan ja vielä seuraavan päivänkin. Ei se vieraammassa paikassa osaa nukkua päivisin vaan koko ajan täytyy valvoa, missä tyypit viilettää ja täytyykö mennä mukaan (yleensä täytyy). Aamullakin se heräili jo kuuden aikaan ja rupes kuuntelemaan ääniä. Kyllä se paikallaan makasi eikä inissy, mutta ei oikeen enää nukkunu sen jälkeen. Kotiin kun päästiin, niin simahti heti univelkojen vuoksi.

Meno oli ihan normaalia, mitä nyt käytiin metsässä juoksemassa. Helsingissä se ei ole niin itsestäänselvyys, että metsään voi mennä hengailemaan vaan sellanen täytyy erikseen etsiä. Sen lisäksi ihmisiä on vähän joka puolella, joten vapaana pitäminenkään ei ole ihan sama juttu. Ainoa joka tuolla takametsässä saattaa hiipiä vastaan on naapurin kissa tai hirvi. Molemmat aika epätodennäköisiä.

Eli mukavaa hupia, kyllä mamma katteli ylpeenä kun poika paineli keppi suussa elämänsä kyllyydestä sammaloiden keskellä. Välillä nokalleen alas kumparetta ja taas menoks. Väitän kyllä, että koira osaa nauraa. Tai ainakin vastaavan tunnetilan esittää.

Niin, ja oltiinhan me sitten siellä koirapuistossakin Vihman ja sen aikaisemassa jutussa mainitsemani amerikan akitan pennun kanssa. Matkalla puistoon muistin tietysti, että ainiin, se kamera... eli ei mulla kyseiseltä reissulta mitään kuvia nyt sitten olekaan. Ei taatusti ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun mokoma unohtuu matkasta. No mutta, oli se kuitenkin aika hupaisa tapaus. Aluksi pelkäsi Nuuttia, kun sehän paineli muitta mutkitta kattomaan, että mikä köntys se siinä lyllertää. Aika nopeasti ujous voitti ja sen jälkeen pikku Tuisku olikin Nuutista jo ihan haltioissaan. Kyllä ne jotain painin tapasta harrasti, vaikka Nuutilla lievä ylivoima olikin. Kyllä sekin meni silti tasotuksen vuoks aina välillä selälleen maahan ketarat ojossa, että pääsee toinenkin leikkimään sankaria.

Muuten oltiin aika paljon pihalla, heitettiin vähän frisbeetä ja syötiin äitin kukat ja kaikki makoisat lehdet jotka tielle osui. Alla muutama kuva viikonloppuvisiitiltä.

Nutikka ja Nelli( ...anteeks mitä sä sanoit?)

Omenapuunvartija


Kuvailisin makua hieman pyöreähköksi,
hedelmäiseksi, aavistuksen mausteiseksi...

Kotonahan ei sänkyyn pääse, joten vierasilla täytyy ottaa ilo irti koko sängystä. Heti kun silmä vältti, niin Nuutti hiippaili makuuhuoneeseen ja paineli petiin makaamaan. Että tuli pehmät unet. Aamuherätykset meni jokseenkin samaa kuviota...eteisestä vauhtia ja täysillä vatsan päälle HOPS, "oho, herätiks mä sut? No voin kai saman tien sit jäädä tähän kylkeen makaamaan..."

Rohmu

Jotta otsikon nimi tulee selväksi, niin alla on kuva sportti-Nuutista. Päätin sitten tilata netistä Nuutille syyssateiden suojaksi kumivermeet, jossa päällinen on vähän mukavampaa ainesta. Ehkä mä nyt saan sen ujutettua ulos, vaikka sieltä taivaalta vähän tihusteliskin.

Oot vaan kateellinen!

Että semmottis.

Paperitollo

Ja niitä riittää! Ympäri kämppää talouspaperia, vessapaperia, kuumemittaria, mukeja, käytettyjä teepusseja....juuei, en ole kaikista siistein ihminen, enkä varsinkaan jos olen kipeä. Ei ole tainnu äidin opit mennä perille. Toisaalta, kyllä välillä menee hermo, jos on aivan älyttömän sotkuista. Sit on vaan pakko tarttua tuumasta toimeen. Mulla on esim. taipumus kiireessä tyhjentää koko vaatekaapin sisältö makuuhuoneen lattialle, kun haluan laittaa JUST sen paidan päälle. Siinä maassa ne vaatteet sit lojuu, kunnes tulen takaisin kotiin ja SULLON ne myttynä takas kaappiin. No mamma se taisi jo kupsahtaa siellä toisessa päässä, jos tätä sattuu lukemaan. Täytyy sanoa, että pakko se kaappi on kuitenkin säännöllisin väliajoin siivota, koska eihän sieltä tuolla tavalla lopulta mitään löydy.

Mutta, nyt on taas erilaiset laittamiset, järjestelyt ja puunailut jääneet, kun hommasin itselleni sitkeämpääkin sitkeämmän syysflunssan. Pakko kyllä mainita, että on flunssasta eräs ollut hyvinkin innoissaan... Niitä ihania paperimässyjä joka paikassa, ihanaa silputa niitä salaa olkkarin lattialla! Kaikki erilaiset pöllimiset ja varastelut on muutenkin ihan Nuutin juttuja. Ja mikä sen parempaa, kun joku tulee perään ja koittaa ottaa pois. Meille tulevien vieraitten kengät on se suurin hekuman huippu. Yleensä ei mene 15 minuuttia kauempaa, kun on kenkä kuljetettu "pesälle".

Niin, flunssa alkaa jo helpottaa. Nuutin kannalta ikävä juttu, kun ei ole pystynyt käyttämään sitä niin paljon lenkeillä, kun ois ollu tarvis. Muulla tavoin olen koittanu vähän aktivoida sitä, vähän on hyppyytelty sisällä rakentamalla sohvatyynyistä esteitä, piilottelemalla juttuja ja ulkona on heitelty keppiä. Naapurin koiran kanssa on käyty puistossa leikkimässä ja vähän muidenkin koirien kanssa. En usko, että Nuutti hirveästi valittais, jos se osais puhua. Normaaliolosuhteissa koitan välttää sitä, että menen puistoon kököttämään liiaksi. Mä olen vaan sitä mieltä, että se ei ole ihan jokapäiväinen juttu. Mielummin pidän sen sellasena mieluisena asiana, jonne joskus mennään vaikka normi lenkin päätteeksi hetkeksi. Olen ehkä vainoharhainen, mutta oon muutenkin aika tarkka kenen kanssa mennään leikkimään. Jos jotenkin pystyn vaikuttamaan siihen, että tuleeko Nuutista rähisijä toisille uroksille, niin kyllä mä kaikkeni sen eteen myös teen.

Nuutti järjesti meille yllätyksen pari yötä sitten. Aamulla kun herättiin, niin miehen huoneen sohvalle oli päässy pikku lirut. Mietin että miten ihmeessä se nyt sinne on pissanut, kun ei Nuutti ole tehnyt tarpeitaan sisälle ainakaan neljään kuukauteen. Totesin, että varmaan oli jotenkin vahinko...yöllä nähny unta ja pissannu alleen...öööö. Noh, yksi yö välissä ja seuraavana yönä sama juttu. Okei, se ei voi olla enää vahinko. Nuutti on pikkusena pissiny sinne sohvalle eikä sitä nyt voinut pestä oikeen millään kokonaan. Eiköhän se haju siellä siis ole edelleen, mutta aika jännä, että vasta nyt teki sinne uudelleen. Mietin heti, että onkohan se jotenkin sairas, mutta ei se muuten yhtään enempää liruttele. Ja ennen nukkumaanmenoa pääsee aina iltapisuille ja aamulla kasilta ensimmäiseksi. Hmh, noh...nyt on sohva ainakin hyvin hajustettu. Roskiinhan se menee. Ei ollu mikään arvokalu, joten eipä tuo sinänsä haitanne, vaikka harmi onkin.

Mies on pitkän aikaan jo marissu, kun Nuutti ei näe otsatukkansa alta mitään. "Miksei niitä voi leikata lyhyeks?", kysyy ja minä koitan siihen jotain mutista, että kun ei vaan voi (keksikää mulle hyvä perustelu! :)). No joo, kaipa niitä vois lyhentää, mutta jos tulee näyttelyssä käytyä, niin en viitsi alkaa vielä ainakaan saksimaan. Se erikoisnäyttelyhän on nyt muutenkin jo kuukauden päästä. Kokeilin pinnejä, ei se ainakaan niistä näyttänyt kärsivän, vaikka siltä näyttääkin että haluaa sääliä ;) (Ja mieskin oli tyytyväinen)




Testasin vaan noita, en ole siis 24/h pitänyt, mutta hyvä tietää, että saa noilla karvat pois silmiltä. Ois hyvä kun ois niin pitkät, että vois letittää. Siihen taitaa tosin mennä vielä aikaa.

Ensi viikonloppuna mennää taas kotilaitumille ja moikkaan vanhempia ja siskoa. Nuutti pääsee paratiisiin, kun saa niin paljon huomiota ja taitaa olla yksi yllätyskin luvassa. Toivotaan ainakin niin. Jos aikataulut passaa yhteen, niin mennään yhtä amerikan akitan pentua kattomaan, Nuutti epäilemättä tykkää. Neidillä on tosin ikää vasta joku 10 viikkoa, mutta on kuulemma sitäkin sitkeempi tapaus...

Lopuksi pikkupikku video Nuutista ja menneiltä ajoilta. On se joskus kaaaaauan sitten ollu niiiin pieni.

Tynkä selonteko

Nuutti on vetänyt hirttä koko sunnuntaiaamun aina tänne asti. Taitaa olla poika pikkasen väsynyt eilisestä, vaikkei itse näyttelyssä niin kauan oltukaan. Paljon oli kuitenkin ihmisiä ja muita koiria, meteliä ja hälinää, niin ehkä se on henkisesti aika väsyttävää.

Itse näyttely meni hyvin, eli Nuutti käyttäytyi niinkuin toivoinkin. Sijoitus ei tosin ollut muuta kuin "hyvä", koska tuomarin mielestä Nuutissa oli vikaa, jos toistakin. Nuutin edellisten elämien summa vaan karttuu eli löytyy meidän pojasta vähän sammakkoakin. Sen takajalat kun eivät mene aivan suoraan vaan se on tuommonen pihtikinttu :P Noo, kattoo nyt suoristuuko ne siitä vai ei. Lokakuussa on vielä vehnä- ja kerryterriereiden erikoisnäyttely Hyvinkäällä, sinne ois tarkoitus mennä, mutta sen jälkeen varmaan odotellaan, että poitsulle tulee vähän ikää lisää. Ehkä ensi kesänä sitten.

Lupailin kuvia näyttelystä ja raahasin sen kamerankin mukaan, mutta en mä mitään kuvia muistanut ottaa kun jännitti niin vietävästi. Sisko napsi vähän kehästä kuvia, mutta ne ei ylitä mun sensuuria (sori vaan! ;)) Laitan muutaman vanhemman kuvan tähän, jotka ei nyt kuitenkaan liity yhtään mihinkään. Muttamutta...kuvathan on aina kivoja.

Ai niin, ja jos en ole vielä maininnut, niin jättäkää ihmeessä kommentteja, jos siltä tuntuu. On kiva tietää, jos tätä blogia lukee muut vehnäterriereiden tai yleensäkin koirien omistajat tai muuten vaan meistä kiinnostuneet :)

Hyvää pihviä

Sukulainen Korkeasaaresta


Pikku Lihapullan opetustuokio

Syys-Nuutti

Meikällä on suurin mela...ja boltsi kans

No onpas taas vierähtänyt luvattoman kauan aikaa viimeisestä. Nuutti sai tänään uuden lookin tai sanotaan, että siitä muotoutui vähän enemmän vehnäterrierin näköinen, kun kasvattaja kävi trimmaamassa sen komeaksi pojaksi (kiitos siitä vielä kerran!). Lauantaina olis Nuutilla toinen näyttely Tuomarinkartanossa ja sitä varten piti poikaa vähän siistiä.

Eipä hirveesti olla näyttelyissä vielä käyty, joten ne on aina vähän jänniä paikkoja, kun ei tiiä mitä Nuutti tykkää vai tykkääkö ollenkaan. Onhan se kiva, jos Nuutti jotenkin sijoittuu, mutta täytyy sanoa, että tärkeämpää mulle on kyllä tässä vaiheessa miten se siellä käyttäytyy. Itse en oo mikään kehäkettu ja tasan yhden kerran olen siellä vasta ollut, mutta pakko kai se on jostain aloittaa. Kai tämäkin on jonkinlaista itsensä ylittämistä, kun mulla ei sinänsä ole hirveästi haluja olla huomion keskipisteenä... tai kai se koira siinä se tärkein keskipiste on, mutta saa se esittäjäkin siinä osansa. Tai sitten vaan kuvittelen! :P Toisaalta...itse kun miettii, niin kyllähän niitä koiria enemmän tarkkailee, kun itse esittäjää...hmmm..

Mua on ihmetyttänyt yksi asia. Nimittäin jostain kummasta tänne sikiää siilejä. Niitä tuntuu olevan joka paikassa. Viimeisin löytyi koirapuistosta. Kai se oli joku itsemurhakandidaatti, mutta päätin kuitenkin koirien tassujen vuoksi sotkea sen suunnitelmat. Mutta milläs otat siilin talteen, kun se pullistelee itsensä piikkipalloksi? Hmm...fiksuna kävin hakemassa mehukattipullon puolikkasta tehdyn kakkalapion ja rupesin ujuttamaan sitä siihen. En tiiä kummasta siili tykkäs enemmän pahaa, siitä että häiritsin sen rauhaa vai tungin sille paskasta lapiota suuhun. Tosin...en oo ihan varma yritinkö mennä etu- vai takapäästä sisään. Tuloksena kuitenkin oli sähisevä siili lapiossa ja olin aivan varma, että jos se tuosta ponnistaa, niin hyppää suoraan silmille. Kai se sitten oli se kuuluisa kiroileva siili.

Meillä päin on todella paljon koiria ja vaikka suurin osa on peruskoulutettuja ja kilttejä, niin kyllä välillä saa kauhulla katsella millasia torpedoja teillä kulkee. Ihme juttu, että ihmiset ottaa koiria, joita ei osaa hallita tai kykene kouluttamaan rodun vaatimalla tavalla. Kyllä täällä aika paljon saa olla naama vääränä ja tarkkana, kun koiraa ulkoiluttaa. Vähän turhan usein tulee vastaan niitä, joilla on vähintään 50 kg hihnan päässä puskemassa suoraan kohti. Ei siinä mitään, siinähän venyttelet jäseniäs, mutta ei se kovin reilua ole, että ne päälle tunkee. Viimeisimpänä tuli vastaan vanhempi pariskunta, jolla oli jonkinsortin mastiffi. Äijä paineli maha pystyssä ja pienikokoisempi nainen piteli koiraa kaksin käsin. Siihen ne jäivät jumittamaan tien poskeen. Piti taas miettiä, että tarviiko tässä kättä pitempää, jos se tulee sieltä päälle. Ei mulla mitään koiria vastaan ole, päinvastoin, nehän on maailman parhaita olentoja, mutta siinä vaiheessa kun meidän Nutikkaa uhataan, niin kyllä sitä muuttuu aggressiiviseks tiikeriemoks. No, lähestyin pariskuntaa ja koira veti kohti. Pakko oli pysähtyä ja kysyä, että pystytkö pitämään sitä koiraas? Siinä vaiheessa ukko päätti, että kai sitä eukkoa on pakko auttaa. Ihme touhua.

Sitten on erikseen tietysti nämä tapaukset, jotka ottaa koiran syliinsä, kun täytyy mennä muiden ohi. Siitähän se rähjääjä varmaan paraneekin, kun pistetään kainaloon ja annetaan vähän henkistä tukea. Ihme touhua.

Entäs ne, jotka pitää koiraa vapaana, vaikkei ne ole edes hallinnassa? Kai sitä saa hullun maineen otsaan, kun pitää ruveta karjumaan, jos vieras koira tulee kohti. On se ainakin tähän asti tehonnut. Ihmeen harva koiran omistaja puolustaa omaa koiraansa...eikä sillä ole mun mielestä väliä tietääkö luokse tulevan koiran olevan kiltti vai ei. Ymmärrän toki sen pointin, että kaikki ei vaan kehtaa sitä perkelettä huutaa. Mutta joka tapauksessa: ihme touhua.

Lupaamiani hevostelukuvia on alla muutama. Kuvanlaatu ei ole paras mahdollinen, sillä kamerana toimi puhelin. Toivottavasti saan otettua näyttelystä muutamia, jotka voin lisätä tänne. Kamera kun ei oo mikään idiootivarma vehje, pitäis varmaan harkita uuden ostamista. Mutta jepa, viikonloppuja!

Vähän ujostuttaa...miks se haistelee mua? Onkohan dödö pettäny?


No joo hei, kyl mäkin tykkää susta


Eli...miten ois, lähetäänkö painimaan?