Nuutti-poika 1 vuotta!

Nuutista on tullut virallisesti iso poika, koska kokonainen vuosi on tullut ikää täyteen. Hillittömät bileet tiedossa ja kavereita kutsuttu ainakin sata! No ei nyt ihan... Tein kyllä kakun, kun oli kerta hyvä tekosyy tehdä. Ja naapurikin tuli käymään kakkukahveilla, mutta ilman koiraa. Sattui sopivasti Vihma-neidin juoksut samaan aikaan, niin ei viittinyt leikkiä tulella. Tosin epäilen, että Nuutti olisi ollut enemmän kuin mielissään siitä syntymäpäivälahjasta.

Alla kuva itse synttärisankarista. Kakku oli tosin vaan ihmisille, vaikka kuvasta voi muuta päätelläkin. Niin...eikä Nuutti normaalisti istu tuolilla ja syö haarukalla, ainoastaan syntymäpäivänä :)

Missä kaikki kaverit?

No mutta lahjaksi tuli kaninkorvaa, ihme renkula ja toinen purujuttu. Purujutut on muutenkin Nuutin mieleen. Ihan turha kuvitella, että mikään lelu pysyy ehjänä päivää enempää, jos sen antaa vapaasti kaluta niitä. Kuvittelin löytäneeni jo niin sitkeän lelun, ettei Nuuttikaan sitä ainakaan ihan heti hajotettua saa, mutta pah... 20 valvomatonta minuuttia ja eiköhän ala palasia irtoamaan.

Olin myös siinä uskossa, että kongit on tehty niin sitkeästä kumista, ettei niihin ihan ekana terävimmätkään hampaat pysty, mutta mitä tekee meidän jyrsijä? Silmät kiinni lussuttaa lelua puoli tuntia ja voilà, kongi palasina. Sinänsä kyllä hyvä asia, että vaikka tämä jyrsimisvimma on näinkin suuri, niin mitään huonekaluja tai luvattomia esineitä ei pahemmin ole purtuna löytynyt. Pari isännän kitarapiuhaa, mutta sehän nyt on pientä...ainiin, ja taisi se yhtä kitaraakin kerran maistaa ;P

Laatupuu, paras puu

Sen kummempaa ei tänne kuulu. Tänään tuli ensimmäisen kerran lunta taivaalta tai ainakin se oli jotain sen tapaista. Mutta eipä tuosta juuri iloa irti revitty, kun plussa-asteet sulatti vähäisetkin lumet vetiseksi mössöksi. Talvea siis edelleen odotellaan. Ehkä se joskus vielä tulee. Tai sit täytyy vaan muuttaa ylemmäksi.

Hiirten vallankumousta odotellessa

Syksyinen aamulenkki

Karvaturpanen ja muu porukastamme oli viettämässä viikonloppua Lappeenrannassa. Pelotti alkuun vähän matkan pituus, sillä Nuutilla on aikaisemmin ollut pahoinvointia autossa ja matka kesti sen 2,5h vähintään. Tulipa todistettua kuitenkin, että matkapahoinvointi taitaa olla tiessään, sillä molemmat suunnat meni loistavasti ilman kuolaamisia ja oksennuskohtauksia.

Viikonloppu meni muutenkin paremmin kuin edelliskerralla, jolloin Nuutti oli mukana Lappeenrannassa (puoli vuotta sitten), koska ei tarvinnut enää pelätä pissaako se parketille, kaataako kukkia tai riehuu muuten vaan. Otan itse liikaa stressiä siitä miten koira käyttäytyy, jos ollaan paikassa jossa ihmiset ei niin ymmärrä koiria tai ole olleet tekemissä aikaisemmin. Ehkä ensi kerralla ei tarvitse pingottaa hermoja yhtä kireelle, kun huomasin, että hyvin se homma luisti kuitenkin.

Käytiin metsissä juoksemassa molempina päivinä ja painettiin juoksuhautoja pitkin (hitsi siellä on niitä paljon). Sänkyynkin pääsi, mikä on Nuutille uutta, sillä kotona se on kielletty paikka. Ai sitä ihanuutta, kun saa retkottaa evät levällään ja kaivaa ittensä peiton sisään.

Niskat poikki

vufh (=terve)

Sadeasu on ollut ihan korvaamaton metsässä, kun kaikki risut ja lehdet tarttuu muuten kiinni kun liima. Moni on kysynyt, että eikö karva mene takkuun, kun sillä on tuo puku päällä, mutta en mä ole ainakaan huomannut. Tosin, tarkistan sen turkin sen verran usein, että ehkä ne ei ehdi mennä.

Aika perusmenoa ollut muuten. Ilmat on niin vaihtelevia, että aika pitkälti aika on mennyt vaan pakollisen ulkoilun merkeissä, parempina ilmoina metsässä ja leikkiessä.

Ensi viikonloppu on erilainen, kun mamma lähtee hurvitteleen Tallinnaan ja isännän viikonloppumenojen takia Nuutti menee hoitoon kotiseudulle isän luokse. Saa nähdä kuinka se pärjää, yhden yön verran olisi tarkoitus olla hoidossa.

Nuorempana Nuutti ei oikeastaan osoittanut merkkejä, että paljon välittää, vaikka jäisikin vieraammille ihmisille hoitoon. Pieniä merkkejä on ollut ilmassa siitä, että se on alkanut kaipaamaan mun perään. Pitää mahdollisuuksien mukaan alkaa enemmän jättää sitä muillekin.

Se hyvä puoli tässä kuitenkin on, että hoitopaikka on omakotitalossa ja siellä voi vapaasti juosta pihalla ja muutenkin on enemmän tekemistä. En usko, että se ehtii paljon ikävöidä kotiin.

Asutaan kaksikerroksisessa puutalossa, (ehkä näillä on joku nimikin....kuten luhtitalo) ja olen kauhulla odottanut, että koska tulee talvi ja rupeaa hiiriä tippumaan ovista ja ikkunoista. Viime alkutalvena pyydystettiin 10 (!!!) hiirtä, jotka tuli keittiön putkistoa pitkin tonne alakaappeihin koluamaan roskiksia. Että oli mukava kuunnella illalla, kun tuli hiljasta millon loukku napsahtaa.

Sillon ei ollut vielä koiraa, toivottavasti ne nyt älyää pysyä poissa tai päästän Nuutin irralleen. Tosin epäilen hieman oisko siitä apua...

Hiiri....tuomitsen sinut välipalakseni

Ja lopuksi taas pari kuvaa Nuutin monista lepopaikoista. Tämä on naulakon alla, missä kai normaalisti kuuluisi olla kenkiä, mutta meillä siellä on ite kenkävaras!