Ja siis tuo ylläolevan tarkoitushan oli sanoa, että olen aika huono kantamaan kameraa mukana. Monta kertaa lenkillä muistaa, kun Nuutti tekee jotain poikkeavaa, että "ai niin, se kamera...". Ja jos ei ole kuvia, niin ei tee mieli hirveästi kirjoittaakaan tänne. Mutta eiköhän tuolta kätköistä jotain löydy. Yksi kuva taitaa olla tältäkin vklopulta.
Otsikkoon viitaten, tossut on kyllä pelastaneet meillä tämän talven. En tiedä onko normaalia, että vehnäterrierin (tai yleensä koirien) tassut on niin herkät, mutta meidän turrella ne ainakin on. Noiden himopakkasten aikana mitä tänä talvenakin on ollut, niin ei lenkkeilystä olis tullut mitään ilman tossuja. Vaikka kuinka lyhyenä pitäisi tassukarvat, niin pakkaslumi kerääntyy jäisiksi paakuiksi tassunpohjiin alle puolessa tunnissa. Paakkujen repiminen/sulattaminen kesken lenkin taas edesauttaa sitä, että iho menee rikki. Joten, tossut ovat olleet kova sana.
Ei Nuutti niitä rakasta tai riemusta kiljuen laita jalkaansa, mutta ulko-oven avauduttua se ei tunnu edes muistavan koko asiaa. Tossut on ostettu Mustista ja Mirristä ja maksoi viisi euroa tsipale.Oltiin koko porukan voimin käymässä kotiseudulla ja Nuutti jäi sinne ensi viikoksi hoitoon. Voisin lainata tässä Aidan ilmaisua, että mikäs siellä lihapatojen ääressä ollessa... :D Tulevina arkipäivinä täytyy hoitaa vähän kouluhommia töitten jälkeen. Mukavampaa Nuutilla siellä, kun aina on joku paikalla ja viihdyttämässä. Jos vertaa siihen, että oot yli 8h yksin joka päivä. Aika hieno homma, että on joku paikka jonne viedä. Aika monella ei varmaan ole ja ei se suoraan sanottuna ole musta mitään koiran elämää, että kökitään päivät pitkät yksin. Parhaassa tapauksessa viikonloppuisinkin omistajat on lietsussa ja silloinkin koira on yksin kotona. Meillä oli alusta asti sellanen sopimus, että koska Nuutti on ensisijaisesti mun koirani, niin jos vkloppuna ollaan menossa jonnekin minne molemmat on kutsuttu, niin mä jään sitten kotiin tai vaihtoehtoisesti viedään Nuutti hoitoon. Muutenkin viikonloppuisin yritetään tehdään jotain spesiaalimpaa sen kanssa eikä aina niitä samoja lenkkejä niin kuin arkisin.
Koska on ilta ja kohta täytyy lähteä suorittamaan iltatoimia, että jaksaa aamulla taas herätä kukonlaulun aikaan, niin alla tilanteeseen sopiva kuva.
Näin ne pienet pojat nukkuu. Kaikille karvapyllyille, isoille ja pienille, hyvää yötä ;)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti